
Peking on ilmoittanut uusista rajoituksista, jotka vaikeuttavat keskeisten sähköautojen akkuteknologioiden siirtoa ulkomaille. Kiinan kauppaministeriön mukaan kahdeksan avainteknologian vienti — mukaan lukien sähköautojen edullisiin akkuihin liittyvät ratkaisut — edellyttää jatkossa valtion myöntämää vientilupaa. Päätös tuli voimaan välittömästi. Asiasta raportoi NY Times -lehti.
Rajoitukset koskevat muun muassa litium-rautafosfaatti (LFP) -akkujen valmistukseen liittyviä keskeisiä teknologioita sekä litiumin jalostusmenetelmiä. Tavoitteena on pitää Kiinan teknologinen etumatka kotimaassa ja hallita paremmin sen strategisesti tärkeitä innovaatioita.
NY Timesin mukaan päätös voi vaikeuttaa kiinalaisten sähköautovalmistajien, kuten BYD:n ja CATL:n, pyrkimyksiä perustaa tehtaita Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Fordin suunnittelema 3 miljardin dollarin akkuteknologiahanke Michiganissa nojaa juuri CATL:n osaamiseen.
Viime vuosina kiinalaiset yritykset ovat nousseet alan kärkeen kehittämällä tehokkaita, turvallisia ja ennen kaikkea kustannustehokkaita sähköautojen akkuja. LFP-akkujen markkinaosuus ylittää jo puolet maailmanlaajuisesti, ja ne valmistetaan lähes yksinomaan Kiinassa.
Kyseessä on toinen merkittävä vientirajoitus lyhyen ajan sisällä. Huhtikuussa Kiina asetti luvanvaraisiksi myös seitsemän harvinaisen maametallin ja niistä valmistettujen magneettien viennin — iskun erityisesti länsimaiselle ja japanilaiselle korkean teknologian teollisuudelle.
Kiinan hallitus ei täsmentänyt syitä uudelle päätökselle, mutta totesi, että kyseessä on "teknologian kehitykseen ja muutoksiin perustuva säätö nykyisiin vientirajoituksiin". Selvää on, että Kiina reagoi myös Yhdysvaltain nykyhallinnon poukkoilevaan kauppapolitiikkaan.
Asiantuntijoiden mukaan Kiinan toimet voivat hidastaa länsimaiden pyrkimyksiä kehittää omavaraisempaa sähköautotuotantoa ja siirtyä pois riippuvuudesta kiinalaisista toimitusketjuista.





















