
Suomalainen kvanttitietokoneita kehittävä IQM Quantum Computers on varmistanut 320 miljoonan dollarin eli 275 miljoonan euron rahoituksen Series B -kierroksella. Kyseessä on historian suurin Series B -rahoituskierros koko kvanttilaskennan alalla Euroopassa ja Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Kierrosta johti yhdysvaltalainen kyberturvallisuuteen keskittynyt sijoitusyhtiö Ten Eleven Ventures, josta tuli samalla IQM:n ensimmäinen amerikkalainen sijoittaja. Merkittävä lisäpanos tuli myös pitkäaikaiselta suomalaiselta sijoittajalta Tesiltä. Lisäksi mukana olivat mm. Elo ja Varma, Schwarz Groupin yhtiöt, Winbond Electronics sekä valtiolliset sijoittajat EIC ja Bayern Kapital.
– Tämä rahoitus kiihdyttää kasvuamme ja vie teknologian roadmappiamme kohti virheenkorjattuja järjestelmiä tuhansista miljooniin kubitteihin. Samalla vahvistamme läsnäoloamme Yhdysvalloissa ja muilla keskeisillä markkinoilla, sanoo IQM:n toinen perustaja ja toimitusjohtaja Jan Goetz.
Rahoituksella IQM aikoo laajentaa kaupallista toimintaansa, kasvattaa datakeskusinfrastruktuuriaan ja tehostaa komponenttituotantoa. Erityisesti Suomen Espoossa sijaitseva siruvalmistus saa lisäinvestointeja, jotka tukevat tavoitetta miljoonan kubitin virheenkorjatusta kvanttikoneesta.
Ten Eleven Venturesin perustaja ja toimitusjohtaja Alex Doll liittyy samalla IQM:n hallitukseen.
Rahoitus vahvistaa IQM:n mahdollisuuksia toteuttaa kunnianhimoisia teknologiakumppanuuksia. Yhtiö solmi aiemmin tänä vuonna sopimuksen VTT:n kanssa 300-kubittisen suprajohtavan kvanttitietokoneen toimittamisesta vuoteen 2027 mennessä. Se tulee olemaan maailman suorituskykyisin suprajohtava kvanttikone, joka liitetään Suomen kansalliseen suurteholaskentainfrastruktuuriin.






















