
F-Securen tuoreen Scam Intelligence & Impacts Report 2025 -selvityksen mukaan verkkohuijausten määrä kasvaa nopeasti, mutta vain pieni osa tapauksista päätyy viranomaisten tietoon. Syynä on usein uhrien kokema häpeä ja pelko syyllistämisestä.
Raportin mukaan 69 prosenttia ihmisistä uskoo osaavansa tunnistaa huijauksen, mutta lähes puolet heistä (43 %) joutui silti uhriksi viimeisen vuoden aikana. Perusteeton luottamus omaan osaamiseen lisää alttiutta tulla petetyksi.
Uhrien kokemat seuraukset vaihtelevat rahan menetyksestä stressiin, tietojen vuotamiseen ja mainehaittoihin. Silti 24 prosenttia vähätteli kokemustaan tai jätti sen kokonaan huomiotta – usein juuri häpeän vuoksi. Kansainvälisesti vain noin 7 prosenttia huijauksista raportoidaan viranomaisille.
Erityisen haavoittuvaisia ovat nuoret aikuiset, jotka viettävät paljon aikaa verkossa. Tekoäly tekee huijauksista entistä uskottavampia: ääni- ja videodeepfaket mahdollistavat esimerkiksi valeperheenjäsenen hätäpuhelut.
Raportin laatijat painottavat, että huijausten torjunta ei ole vain tekninen vaan myös inhimillinen kysymys. Empatian lisääminen, uhrien tukeminen ja helppokäyttöiset ilmoituskanavat voisivat katkaista häpeän ja hiljaisuuden kierteen.
Raporttiin voi tutustua täällä.






















