Uutistoimisto Reuters kertoo, että Nokian Meksikon tytäryhtiö joutuu korvaamaan käyttäjille viallisia matkapuhelimia. Laitteet on ostettu ennen kuin Nokian matkapuhelimet päätyivät Microsoftin omistukseen.
Meksikon kuluttajasuojajärjestö Profecon tuella valitettiin nokialaisista matkapuhelimista jo vuonna 2010. Nyt oikeus on päättänyt, että Nokia on korvausvelvollinen.
Profeco-järjestön mukaan viallisia kännyköitä osteneet voivat hakea Nokialta korvauksia, vaikka eivät olisikaan aiemmin esittäneet vaatimuksia.
Oikeuden päätöksen mukaan Nokian täytyy joko vaihtaa vialliset laitteet tai korvata niiden ostamisesta aiheutuneet vahingot. Sen lisäksi Nokia joutuu maksamaan vahingonkorvauksia, joiden koko on 20 prosenttia aiheutuneista taloudellisista vahingoista.
Reuters ei ollut tavoittanut Nokiaa kommentteja varten.