Suomalaiset teleoperaattorit DNA, Elisa ja Sonera aloittivat viime vuoden 2014 alussa 4G-verkkojen laajentamisen uudella taajuusalueella. Uusia 4G-tukiasemia on vuoden aikana otettu käyttöön lähes kaikkialla Suomessa. Nopeiden 4G-verkkojen alueella asuu jo yli 95 prosenttia suomalaisista.
Uuden taajuusalueen siirto 4G-verkon käyttöön saattaa aiheuttaa häiriöitä pienelle osalle TV-katsojista, jotka katsovat televisiota antennin välityksellä. Nopeiden 4G-verkkojen alueilla on kaiken kaikkiaan noin 2,5 miljoonaa kotitaloutta. Kuluneen vuoden aikana vain noin 0,27 prosentissa näistä on ilmennyt häiriötapauksia, jotka ovat johtuneet 4G-verkon laajennustyöstä. Näissä teleoperaattoreiden ja Digitan yhteinen Taajuustalkoot-palvelu on lähettänyt asentajan paikalle korjaamaan vian.
Taajuustalkoot.fi -sivuston palvelulomakkeen ja neuvontapalvelunumeron kautta on vuoden aikana tullut runsaasti kyselyitä TV-häiriöihin liittyen. Valtaosa TV-kuvaan liittyvistä ongelmista on johtunut muista syistä kuin 4G-verkon laajentamisesta. Taajuustalkoot.fi -sivustolla on ohjeet, joiden perusteella voi arvioida, voisivatko omassa TV-katselussa ilmenneet ongelmat johtua 4G-töistä.
Operaattorit laajentavat 4G-verkkoaan myös muilla taajuusalueilla. Näillä 800 megahertsi ulkopuolella toimivilla 4G-tukiasemilla ei ole vaikutusta TV-yhteyksiin.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.