Ledivaloputket ovat ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ledilamppujen formaatti, joka on saanut kansainvälisen harmonisoidun standardin. IEC hyväksyi EN 62776 -standardin monen vuoden vääntämisen jälkeen joulukuun puolivälissä.
Standardointi mahdollistaa perinteisen T8-loisteputken kanssa yhteensopivien ledivaloputkien valmistamisen. Lisäksi standardi määrittelee ledivaloputken ominaisuudet, jotta ne olisivat aina keskenään yhteensopivia.
Uuden standardin myötä vanhaan loisteputkivalaisimeen voidaan loisteputken tilalle vaihtaa ledivaloputki. Standardissa myös määritellään valoputkilta vaadittavat ominaisuudet kuten mekaaninen kestävyys, fyysiset mitat ja sähköiset ominaisuudet. Lisäksi siinä kuvataan tuotteille vaadittavat merkinnät sekä yhtenäiset testauskäytännöt.
Suomalaisen Valtavalon toimitusjohtaja Markku Laatikainen pitää standardia merkittävänä merkkipaaluna. - Meille tämä on todella iso asia, koska olemme käytännössä avanneet ledivaloputkimarkkinan Suomessa ja osin muuallakin Skandinaviassa. Olemme myös olleet standardoimistyössä mukana sen alkumetreiltä saakka, Laatikainen kertoo.
Laatikaisen muukaan ledivaloputkea oltiin tekniikkana jo hautaamassa vuosina 2008-2010. Viime syksynä lanseerattu Valtavalo G3+ valoputki on yksi ensimmäisistä harmonisoidun standardin mukaisesti valmistetuista tuotteista.
















Infineon Technologies on esitellyt radiopiirin, joka osuu hämmästyttävän lähelle sitä, mitä IoT-maailmassa on pitkään pidetty lähes saavuttamattomana tavoitteena. Uusi AIROC ACW741x yhdistää Wi-Fi 7:n, Bluetooth LE:n ja Threadin samaan siruun tavalla, joka on optimoitu nimenomaan IoT-laitteille eikä perinteisille kuluttajaverkoille.





