Micron ja Altera kertovat demonneensa onnistuneesti ratkaisua, jossa Alteran FPGA-piiri ja Micronin kehittämä hybridimuistikuutio toimivat saumattomasti yhteen. Demo osoittaa, että lupaava hybridimuisti taipuu myös käytännön sovelluksiin.
Hybridimuistikuutio (HMC, Hybrid Memory Cube) on ratkaisu, jossa liitännän ja logiikan päälle pinotaan kerroksittain dram-piirejä. Tuloksena on muisti, jonka datansiirron nopeus on jopa 15-kertainen nykyisiin DDR3-luokan pc-muisteihin verrattuna, vaikka tehonkulutus jää jopa 70 prosenttia pienemmäksi.
Demoa varten Altera kehitti Stratix V -sarjan ohjelmoitaville piireilleen HMC-liitännän. Kaikkiaan FPGA-piirille luotiin 16 HMC-vastaanotinta, joiden kautta data saatiin kulkemaan kuution mahdollistamalla vauhdilla.
Onnistuneen demon myös Altera lupaa täyden HMC-tuen tuleville kymmenennen sukupolven FPGA-piireilleen. Ensimmäisenä HMC-väylä tullaan istuttamaan Arria 10 -siruille. Piirit tullaan valmistamaan Intelin 14 nanometrin prosessissa ja niiden kellotaajuus yltää yli gigahertsiin.
Micron on toimittanut näytteitä HMC-kuutioistaan jo jonkin aikaa. Yhtiö aikoo ryhtyä kuutioiden volyymituotantoon ensi vuonna.
Myös Samsung kaavailee vastaavan tekniikan tuomista kaupalliseen tuotantoon.








Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.









