Mathworks on esitellyt kuluvan vuoden toisen ison päivityksen Matlab- ja Simulink-ohjelmistoihinsa. Uusien toimintojen ja suorituskyvyn lisäksi päivitys paikkaa ja päivittää kaikkiaan 83 tuotetta.
Matlab on päivityksen myötä saanut uuden moottorin. Sen ansiosta kehittäjä voi ajaa Matlab-koodia aiempaa nopeammin. Lisäksi Matlabiin on tuotu uusia toimintoja, joilla voidaan analysoida ja visualisoida graafeja ja verkkoja aiempaa helpommin.
Laitetasolla Matlabiin on lisätty tuki iOS-antureille, Raspberry Pi -korttitietokoneen 2-versiolle sekä Beaglebone Black -kehityskortille.
Simulinkissä päivityksiin kuuluu esimerkiksi uusi käyttöliittymä, jonka avulla kursoreilla voidaan tarkastella ja debugata signaaleja. Uutta on lisäksi mahdollisuus säätää lohkojen ja työtilojen parametreja simuloinnin aikana.
Lisätietoa R2015b-päivityksen uusista ominaisuuksista löytää Mathworksin verkkosivuilta.
TILAA UUTISKIRJE JA VOITA DELL XPS 13 -KANNETTAVA
Tilaa Elektroniikkalehden uutiskirje ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa Dellin huippulaadukkaan kannettavan XPS 13 -tietokoneen. Kampanja jatkuu Teknologia15-messujen päätöspäivään eli 8.10.2015 asti, jolloin voittaja on selvillä.
Tilaaminen onnistuu tästä.












Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.






