Sulautettujen laitteiden ja teollisen internetin suunnittelutalo Espotel on käynnistänyt uuden liiketoimintayksikön. Syyskuun alussa aloittaneen asioiden internetin eli Internet of Things -yksikön vetäjäksi on nimitetty Espotelin teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola.
Ala-Paavola tuntee laajasti teollisen internetin mahdollisuudet, sillä hän toimii myös Tekesin Teollisen Internetin ohjelman strategisen ohjausryhmän jäsenenä.
Yksikön tavoitteena on toteuttaa asiakkaille uusia digitaalisen liiketoiminnan malleja ja ratkaisuja. - Työskentelytapaamme leimaa ketteryys sekä start-up -henkisyys. Tavoittelemme uusien asiakkaiden ohella uusia markkinoita, Ala-Paavola sanoo.
Espotel kehuu tuntevansa teollisen internetin koko ketjun. Se voi toteuttaa ketjun kaikki vaiheet aina sensorista pilveen. Yritys palvelee myös tiedon analysoimisessa ja jalostamisessa asiakkaan liiketoimintaprosessien tarpeisiin.
Espotelin näkemyksen mukaan teollisen internetin kentässä itse teknologia ei ole yksin keskiössä. Olennaista on erilainen tapa ajatella ja hyödyntää käytettävissä olevia ratkaisuja. Siinä missä perinteisessä tuotekehityksessä keskitytään jo tunnistetun tuotteen toteuttamiseen, haetaan IoT-ratkaisuissa usein uusia tuote- ja liiketoimintamalleja.
- Teollinen internet ei näy vain koneenrakentamisessa ja sähkötekniikassa, kuten vielä usein kuulee puhuttavan. Esimerkiksi pari viikkoa sitten käynnistimme IoT-hankkeen infra- ja rakennusautomaatio-asiakkaalle, Ala-Paavola sanoo.
TILAA UUTISKIRJE JA VOITA DELL XPS 13 -KANNETTAVA
Tilaa Elektroniikkalehden uutiskirje ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa Dellin huippulaadukkaan kannettavan XPS 13 -tietokoneen. Kampanja jatkuu Teknologia15-messujen päätöspäivään eli 8.10.2015 asti, jolloin voittaja on selvillä.
Tilaaminen onnistuu tästä.








Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.









