Haluatko kehittää sovelluksen Applen iPhoneen tai iPadiin? Aiemmin se piti tehdä Mac-tietokoneella. Nyt koodaus onnistuu myös linux-läppärillä, sillä Apple on tuonut mahdollisuuden koodata Swift-kielisiä sovelluksia myös linuxilla.
Applen kohdalla Swift-koodaamiseen avaaminen tuntuu toki erikoiselta, mutta liike on myös hyvin looginen. Miksi ihmeessä Apple rajoittaisi mahdollisuuksia luoda uusia sovelluksia sen omille laitealustoille?
Applen mukaan Swiftillä koodaamiseen tarvitaan 64-bittinen x86-tietokone ja Swiftin lähdekoodi. Toinen tapa on ladata koneella valmiit binääritiedostot, jotka Apple on luonut Ubuntua varten.
Apple julkisti Swiftin viime vuonna. Lanseeraus oli monelle yllätys, sillä siihen asti iOS-sovelluksia koodattiin Objective-C-kielellä. Swift on kuitenkin saavuttanut nopeasti suosiota ja sen on monen tilaston perusteella historian nopeimmin yleistyvä ohjelmointikieli.
Apple muistuttaa, että Swiftin linux-porttaus on vielä alkuvaiheessa. Tuen ansiosta Swiftiä voi kuitenkin kokeilla iOS_sovellusten tekoon.
Swiftin lähdekoodi on saatavissa Githubista. Paketti sisältää esimerkiksi kääntäjän, debuggerin, standardikirjaston ja pakettien hallintatyökalun.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


