Puolijohteiden jakelijoiden järjestö DMASS:n (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists) mukaan vuoden ensimmäinen neljännes toi Euroopassa 8,4 prosentin kasvun. Ikävä poikkeus kehityksessä olivat Pohjoismaat, joissa markkina kutistui 7,7 prosenttia.
Pohjoismaissa jakelijat myivät tammi-maaliskuussa puolijohteita 163 miljoonalla eurolla. DMASS ei paljasta maakohtaisia lukuja, mutta todennäköisesti tilanne on Suomessa huonompi kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Syitä lamaan voidaan vain arvailla. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden liikevaihto on Suomessa laskenut tasaisesti jo pitkään. Esimerkiksi joulu-helmikuussa pudostusta tuli Tilastokeskuksen mukaan vielä 4,5 prosenttia.
Muualla Euroopassa käyrät osoittavat tasaisesti ylöspäin. Kaikkiaan eurooppalaisjakleijat myivät ensimmäisellä neljänneksellä puolijohteita 1,93 miljardilla dollarilla. Suurimmilla markkinoilla Saksassa kasvua tuli 11,7 prosenttia ja Italiassa peräti 19,9 prosenttia. Nämä luvut eivät tietenkään lämmitä yhtään yt-ilmoitusten kangistamassa Suomessa.





















