Älypuhelinmarkkinoiden valtaaminen oli aina iso tavoite Microsoftin entiselle pääjohtajalle Steve Ballmerille. Nykyinen vetäjä Satya Nadella näkee kännykät lähinnä riippakivenä, josta pitää päästä eroon.
Natella on viimeisen pian kaksi vuotta kestäneen pääjohtajakautensa aikana todella laittanut tuulemaan. Nokialta ostetut suomalaiset kännykänkehittäjät irtisanottiin viime keväänä. Tai ne reilut 1300, jotka vielä olivat jäljellä.
Uusimpien tietoja mukaan Microsoft aikoo seuraavan vuoden kuluessa irtisanoa 2850 työntekijää, joista valtaosa työskentelee Windows 10 -älypuhelinten eli nykyisen Lumia-linjan kehityksessä. Useissa medioissa raportoitu päätös käytännössä lyö viimeisen naulan Lumia-puhelimien arkkuun.
Kaikkiaan Microsoftin kännykkäbisnekseen liittyvien irtisanomisten määrä nousee tänä ja ensi vuonna lähelle viittätuhatta. Se tarkoittaa noin 4-5 prosenttia yrityksen koko työntekijämäärästä.
Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Windows-älypuhelimia myytiin noin 2,4 miljoonaa. Tämä tarkoitti 0,7 prosentin markkinaosuutta. Tutkimuslaitos äityikin jo tuolloin julistamaan Windows Phonen kuolleeksi alustaksi.





















