Suomalainen keksijä Erik Tigerstedt patentoi vuonna 1914 äänielokuvamenetelmän, joka perustui äänen tallentamiseen omaksi ääniraidakseen filminauhalle. Tästä ns. valoäänimenetelmästä tuli loppujen lopuksi vallitseva teknologia. Eric Tigerstedt oli yksi ensimmäisistä koko maailmassa, joka sai aikaan toimivan laitteiston.
Eric Tigerstedtiä kutsuttiin ”Suomen Edisoniksi”. Kaikkiaan hän hankki 71 patenttia keksinnöilleen vuosien 1912 ja 1924 välillä. Tigerstedtin keksinnöstä äänentallennuskoneesta/puhuvasta koneesta oltiin näkövammaisten keskuudessa tietoisia jo 1920-luvun lopussa, vaikka ensimmäiset nauhurit näkövammaisille otettiin käyttöön vasta 1950-luvun puolivälissä. Göran Tigestedt, Ericin nuorempi veli, ollessaan Yleisradion palveluksessa kehitti näkövammaisille ensimmäisen nauhurikopion, ns. lankanauhurin 1950-luvulla.
Yhdysvalloissa perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Recording for the Blind -järjestö äänittämään ilmaiseksi oppi- ja kurssikirjallisuutta toisessa maailmansodassa näkönsä menettäneille opiskelijoille. Kohderyhmänä olivat näkövammaisten omaa kirjoitusta, ns. Braille-pistekirjoitusta, osaamattomat, aikuisiällä näkönsä menettäneet sotaveteraanit, jotka saivat nyt tarvitsemaansa opiskelumateriaalia äänikirjan muodossa. Suomessakin äänikirjoista oli hyötyä pistekirjoitusta osaamattomille aikuisille, kuten sotasokeille. Äänikirjoja kuuntelivat mielellään myös harjatyöntekijät, joiden työn kovettamista sormenpäistä puuttui pistekirjoituksen luvussa välttämättömän sormiherkkyys.
Suomessa äänikirjatuotannon aloittamiseksi toimivat niin näkövammaisaktiivit kuin näkövammaisjärjestöt. Vuonna 1950 muutamat näkövammaiset olivat hankkineen lankamagnetofonin kirjallisuutta äänittääkseen. Toimittaja Kaarlo Virkki kertoo muistelmissaan, miten näkövammaiset saivat ensin Englannista erityisesti heitä varten suunnitellun moniraitanauhurin:
”Se oli kookas, kallis ja mielestämme kömpelö. Halusimme ennen kaikkea kohtuuhintaisen laitteen, joka samalla olisi yksinkertainen kömpelökätisenkin käyttää. Saimme asiantuntijaksi Yleisradion palveluksessa olevan insinööri Göran Tigerstedtin. Hän väitti, että sopiva laite oli rakennettavissa eikä maksaisi kuin osan englantilaisten laitteesta pyytämästä hinnasta. Hän tarjoutui itse rakentamaan laitteen, josta puhui.”
Göran Tigerstedt rakensi kohtuuhintaisen ja tavallista helppokäyttöisemmän magnetofonin äänikirjojen tallentamista ja lukemista varten. Tigerstedtin nauhuri valmistuikin verraten nopeasti ja se vaikutti hyvin toimivalta. Onneksi tai oikeammin hänen onnettomuudekseen samaan aikaan markkinoille ilmestyivät nauhamagnetofonit, jotka tuntuivat täyttävän äänikirjakoneelle asetetut vaatimukset. Eräs uusista laitteista oli norjalainen Tandberg, joka oli jo otettu äänikirjakäyttöön valmistusmaassaan ja jonka myös ruotsalaiset hyväksyivät siihen tarkoitukseen. Kun Tandbergin nauhuri lisäksi tuli miltei samaan hintaan, mitä Tigerstedtin yksinkertaiselle laitteelle oli arvioitu, Tigerstedtin suunnitelma pantiin hyllylle ja ensimmäinen erä Tandberg TB2:ta tilattiin. Tigerstedtin lankakoneeseen verrattuna Tandbergin avokelanauhuria pidettiin helppokäyttöisempänä, varsinkin kun laitteessa oli käyttövipu, johon monet näkövammaiset mieltyivät.
Göran Tigerstedtin vanhempi veli Eric Tigerstedt, oli lapsesta lähtien kiinnostunut tekniikasta ja opiskeli innokkaasti matematiikkaa ja fysiikkaa. 11-vuotiaana hän rakensi yksinkertaisen valokuvauskoneen ja sen jälkeen muun muassa sähkömoottoreita, paristoja, kipinälennättimen ja jopa salakuuntelujärjestelmän, jonka avulla hän saattoi kuunnella kotitalossaan käytyjä keskusteluja. Hän esimerkiksi keksi oivan keinon tienata taskurahoja, kun hän rakensi sähköohjatun rotanloukun, jossa päivänsä päätti moni Mustilan kartanon rotta. Koulunkäynti sujui vaihtelevasti – fysiikka kiinnosti, kielissä tuli ehtoja. Ilmeisesti kehnon koulumenestyksen vuoksi isä-Axel halusi, että Erik hankkisi työpaikan ja ansioillaan maksaisi oman ylläpitonsa. Työskenneltyään vuoden mm. monttöörinä eri konepajoilla, hakeutui Erik töihin puhelinkorjaajaksi Helsingin Puhelinyhdistykseen. Näin alkoi Erik Tigerstedtin työura. Vuonna 1908 Tigerstedt muutti Saksaan jatkamaan opintojaan. Hän suoritti siellä ylioppilastutkinnon ja alkoi opiskella sähkötekniikkaa. Tigerstedt suoritti polyteknikumissa heikkovirtatekniikan loppututkinnon hyvin arvosanoin vuonna 1911 ja sai päästötodistuksen saman vuoden syksyllä. Seuraavana vuonna Tigerstedt alkoi kehitellä äänielokuvan toteuttamiseen tarvittavaa tekniikkaa.
Äänentallennukseen liittyvistä ongelmista keskeisimmät liittyivät tallentavien mikrofonien sekä äänentoistotekniikan, erityisesti äänenvahvistuksen vaatimattomaan tasoon. Itse äänen tallentaminen oli ihmetystä herättävää - oli laatu sitten minkälaista tahansa. Moni Tigerstedtin patentoimista keksinnöistä liittyykin juuri näiden ongelmien ratkomiseen. Tigerstedt osallistui panoksellaan äänielokuvan kehittämiseen monien muiden joukossa ja on epäselvää kuinka laajalti Tigerstedtin työtä tunnettiin muualla maailmassa 1910–1920-luvuilla. Eric Tigerstedtin elämä päättyi kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen 1924. Nuorena miehenä saatu tuberkuloosi aktivoitui ja Erik Tigerstedt kuoli USA:ssa vuonna 1925, vain 38-vuotiaana.
Kirjoittaja Tuula Vuolle-Selki (Lähde: Vuolle-Selki, Tuula, Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta. Celia-kirjasto 2015. 121 s.)
Tekniikan museon verkkosivuilla löytyy lisätietoa Erik Tigerstedtistä. http://www.tekniikanmuseo.fi/tigerstedt/tigerstedt.html
Lääkintälaitteiden internet (IoMT) yhdistää diagnostiikan, puettavat anturit ja sairaalalaitteet pilvipohjaisiin järjestelmiin. Etävalvonta, reaaliaikainen data ja koneoppiminen lupaavat parempaa hoidon laatua ja kustannussäästöjä, mutta samalla ratkaistavaksi jäävät yhteentoimivuus, sääntely ja tietoturva.