Ericsson on esitellyt tuleviin tukiasemiinsa radioyksikön, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi 5G-radioksi. AIR6468-laite tukee esimerkiksi massiivisia MIMO–yhteyksiä ja usean käyttäjän MIMO-yhteyksiä eli ns. MU-MIMO-tekniikkaa.
Ericsson aikoo ryhtyä toimittamaan uutuutta operaattoreille ensi vuoden aikana. Yhdessä aiemmin julkistetun 5216-kantataajuusmoduulin ja 5G-valmiiden ohjelmistokomponenttien kanssa operaattorit voivat ryhtyä tarjoamaan yhteyksiä, jotka ovat 5G-yhteensopivia.
Radioyksikkö tukee 64 kanavan yhteyksiä tukiasemasta käyttäjille ja saman verran verkkoon päin. Ericssonin mukaan yhteyksien latenssit ”lähestyvät yhtä millisekuntia”, mutta tarkempia tietoja yhtiö ei anna. 5G-yhteyksissä yhtä millisekuntia on pidetty viiveiden tavoitteena, koska erilaiset reaaliaikaiset palvelut ja sovellukset verkon yli edellyttävät sitä.
AIR6468-radio tukee taajuuksia aina kuuteen gigahertsiin asti. Ericsson on ensimmäinen laitevalmistaja, joka tarjoaa kaikkia 5G-verkon toteuttamiseen tarvittavia komponentteja kaupallisesti.






















