Galaxy Note 7:n akku muodostuu Samsungille paitsi kalliiksi suunnittleuvirheeksi, myöskin valtavaksi imagotappioksi. Nyt Yhdysvaltain lentoviranomainen FAA on kieltänyt matkustajia käynnistämästä tai lataamasta uutta Notea lennoilla.
Lisäksi Note 7:aa ei saa viedä ruumaan muun matkatavaran seassa. Käytännössä FAA määrittelee Samsungin lippulaivamallin haitalliseksi materiaaliksi, jonka kulettamiseen pätevät erityissäännökset.
FAA ei ollut ensimmäinen rajoitustensa kanssa. Australiassa lentoyhtiöt Qantas. Virgin Australia ja Jatstar antoivat jo aiemmin samanlaisen suosituksen Note 7:n suhteen.
Samsung ehti valmistaa uutta Notea 2,5 miljoonaa kappaletta ennen kuin se vedettiin myynnistä. Yhtiön mukaan tiedossa on 35 tapausta, jolloin uusi Note olisi ylikuumentunut tai jopa syttynyt tuleen.
Litiumakkujen materiaalien tiedetään alkavan pettää, jos akun lämpötila nousee ladattaessa yli 100 asteen. Akun monitorointipiirin pitäisi hälyttää riittään ajoissa, että lämpötila on noussut korkeaksi. Mikäli joku osa ketjua pettää, tuloksena voi olla jopa räjähtäminen tai tulipalo.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.