Koneoppiminen (ML) ja tekoäly (AI – joista ML voidaan nähdä tekoälyn osajoukkona) on perinteisesti toteutettu korkean suorituskyvyn laskentajärjestelmissä ja viime vuosina yhä enemmän pilvessä. Nyt niitä kuitenkin hyödynnetään yhä useammin sovelluksissa, joissa käsittely tapahtuu lähellä datan lähdettä. Tämä on ihanteellista IoT-laitteille: kun analyysi tehdään reunalla, pilveen tarvitsee lähettää vähemmän dataa. Tulos on parempi suorituskyky pienemmän viiveen ansiosta ja parempi tietoturva.
Samalla kun maailmalla uutisoidaan Microsoftin päätöksestä lopettaa Windows-kännyköiden myyminenkin – yhtiö ei tietenkään ole asiaa kommentoinut – tilastot kertovat, että Windows 10:een on siirtynyt vain 14 prosenttia Windows-puhelimien käyttäjistä.
Tieto on merkittävä, sillä se kuvaa yleisemminkin Microsoftin ongelmia Windows 10:n suhteen. Alunperin uuden käyttöjärjestelmän piti laajentua miljardiin laitteeseen 2-3 vuoden kuluessa. Merkittävä osa luvusta perustui älypuhelimiin.
Tällä hetkellä seitsemän kahdeksasta umia-käyttäjästä ajaa laitteessaan vielä Windowsin versiota 8.1. Windows-alustan osuus älypuhelimista on 0,7 prosenttia, joten Windows 10:n osuuden kokonaismarkkinoista voi lukea promillen osina.
Ei ihme, ettei Microsoft itsekään usko alustaansa älypuhelimissa.
OnePlus julkistaa uuden OnePlus 15 -älypuhelimensa globaalisti ensi viikolla 13. marraskuuta. Yhtiön mukaan laite edustaa suurinta harppausta suorituskyvyssä ja käyttökokemuksessa sen historiassa. Käyttäjiä miellyttänee pitkän käyttöajan kupaava peräti 7300 milliampeeritunnin akku.
Suomen tärkein ammattielektroniikan tapahtuma Teknologia kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamääriään kahden vuoden takaisesta. Helsingin Messukeskuksessa 4.–6. marraskuuta järjestetty tapahtuma houkutteli kolmen päivän aikana 13 073 alan ammattilaista ja päättäjää sekä yli 400 näytteilleasettajaa.
Ylen tietojen mukaan Suomen oikeusministeriö on päättänyt, että vuoden 2027 eduskuntavaalien tietotekniset järjestelmät – kuten ehdokas- ja äänestäjärekisterit sekä tuloslaskenta – siirtyvät Amazon Web Servicesin (AWS) pilvipalveluun, jonka palvelimet sijaitsevat Ruotsissa.
Verkkoyhteydet ovat osa lähes jokaisen arkea – työssä, kotona ja vapaa-ajalla. Harva kuitenkaan pysähtyy miettimään, miten yhteystapa vaikuttaa tietoturvaan. Yhä useampi kysyykin, onko turvallisempaa käyttää langatonta Wi-Fiä vai kytkeä kone suoraan kaapelilla reitittimeen?
Suomalainen kvanttitietokonevalmistaja IQM ennakoi, että miljoonan kubitin kvanttitietokone voi olla todellisuutta jo ensi vuosikymmenellä. Silloin nykyiset salausjärjestelmät, kuten RSA-2048, eivät enää olisi turvassa. - Miljoona kubittia riittää murtamaan RSA 2048-salauksen, johon suurin osa tietoturvasta nykyään perustuu, sanoi IQM:n operatiivinen johtaja Pasi Kivinen Teknologia 2025 -messuilla Helsingissä.
Nokia ja saksalainen mittaus- ja testauslaitteiden valmistaja Rohde & Schwarz ovat kehittäneet tekoälyyn perustuvan 6G-vastaanottimen, joka parantaa verkon kuuluvuutta ja vähentää tulevien 6G-verkkojen rakentamiskustannuksia.
Pickering Interfaces on julkaissut uuden, entistä tehokkaamman akkusimulaattorimoduulin BMS-testaukseen. Uudet 41-754 (PXI) ja 43-754 (PXIe) -mallit tarjoavat jopa 5 A virran ja 8 V jännitteen per kanava, ja ne sopivat yhden korttipaikan PXI-kehikkoon.
Beckhoff Automation Oy:n keväällä ruoriin tarttunut toimitusjohtaja Ville Hopponen näkee tekoälyn nousevan nopeasti osaksi automaatioinsinöörin arkea. Yhtiön kehittämä TwinCAT Co-agent on suunniteltu toimimaan kuin insinöörin oma co-pilotti. Se on tekoälyavusteinen työkalu, joka osaa kirjoittaa sekä PLC- että käyttöliittymäkoodia automaatioprojekteihin.
Avoimeen käskykanta-arkkitehtuuriin perustuva RISC-V ottaa historiallisen askeleen kohti virallista kansainvälistä asemaa. RISC-V International on saanut hyväksynnän toimia ISO/IEC JTC 1 -komiteassa, mikä tarkoittaa, että se voi lähettää omia määrittelyjään ISO-standardointiprosessiin. Ensimmäinen toimitettava dokumentti on RISC-V:n virallinen käskykantamäärittely.
Cyber Security Nordic houkutteli ennätysmäärän kyberalan ammattilaisia Helsingin Messukeskukseen 4.–5. marraskuuta. Pohjoismaiden suurimpaan alan tapahtumaan osallistui yli 2600 kävijää, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Myös näytteilleasettajia oli ennätykselliset 75, ja tapahtuma myytiin loppuun.
Fortinetin johtava tietoturvatutkija Geri Revay varoittaa, että tekoälyn kehitys on siirtänyt kyberuhat uudelle tasolle. CyberSecurity Nordic -tapahtumassa Helsingissä puhunut Revay kertoi, että täysin autonomiset, tekoälyn ohjaamat hyökkäykset eivät ole enää kaukaista tulevaisuutta. Ne ovat teknisesti mahdollisia jo tänään.
- Organisaatiot eivät enää epäile, etteikö tekoäly muuttaisi niiden liiketoimintaa – nyt kysymys kuuluu, miten sen käyttöä voidaan laajentaa vastuullisesti, sanoo Piia Hoffsten-Myllylä, Kyndryl Finlandin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen mukaansa yritykset joutuvat samaan aikaan sekä uudistamaan teknologiaansa että varmistamaan, että henkilöstön osaaminen pysyy kehityksen tahdissa.
Euroopan robotiikkamarkkinat ovat käännekohdassa. Oulun yliopiston sulautettujen järjestelmien professori ja euRobotics-järjestön varapuheenjohtaja Juha Röning korosti Teknologia 2025 -messuilla, että robotiikan kehitys ja käyttöönotto vaativat nyt tiiviimpää yhteistyötä tutkimuksen, teollisuuden ja päätöksenteon välillä. Hänen mukaansa Eurooppa tarvitsee uudenlaista yhteistä visiota, jotta kilpailukyky ja elämänlaatu voidaan säilyttää nopeasti muuttuvassa globaalissa taloudessa.
Puolalainen Grinn on julkaissut uuden Grinn GenioBoard -yksilevytietokoneen (SBC), joka lupaa nopeuttaa tekoälyvalmiiden sulautettujen laitteiden tuomista markkinoille kuukausissa, kun projektin kehitykseen kuluva aika on aiemmin mitattu jopa vuosissa.
Alif Semiconductor on julkistanut uuden Ensemble E4/E6/E8 -mikrokontrollerisarjan, joka tuo generatiivisen tekoälyn (GenAI) suorituskyvyn paristokäyttöisiin laitteisiin. Uutuus on maailman ensimmäinen mikro-ohjain, jossa on laitteistokiihdytys transformer-neuroverkoille. Nämä ovat samoja verkkoja, joihin suurimmat kielimallit, kuten GPT ja Llama, perustuvat.
Suomi on rakentanut poikkeuksellisen vahvan kvanttiekosysteemin, mutta etumatka voi kadota nopeasti, jos osaajapulaa ja yritysten kasvun haasteita ei ratkaista ajoissa, varoitti Aalto-yliopiston InstituteQ:n johtaja Ilona Lundström Teknologia 2025 -messujen keynote-puheessaan.
Automaatiojärjestelmien tulevaisuus on avoimissa ja ohjelmistokeskeisissä ratkaisuissa – aivan kuten älypuhelinmaailma mullistui Androidin myötä, nyt sama murros on tulossa teollisuuteen. Schneider Electricin asiantuntijat Marko Latvasalo ja Tommi Niininen korostivat Teknologia 2025 -messuilla, että automaatioalan on aika siirtyä pois suljetuista, laiteriippuvaisista järjestelmistä kohti yhteensopivaa ja joustavaa ekosysteemiä.
Check Point Research on onnistunut purkamaan yhden maailman sitkeimmin suojatuista haittaohjelmista tekoälyn avulla. Tutkimusryhmä käytti generatiivista tekoälyä (GPT-5) analysoidakseen tuoreimman XLoader 8.0 -version – ja paljasti sen monikerroksisen rakenteen, salausmekanismit ja komentopalvelimet muutamassa tunnissa.
VTT on saattanut päätökseen merkittävän uudistuksen Espoon Micronovan puhdastilassaan: laitteisto on nyt täysin yhteensopiva 200 millimetrin eli 8 tuuman piikiekkojen kanssa. Muutos vie Suomen mikroelektroniikkaosaamista uudelle tasolle ja vahvistaa maan asemaa osana eurooppalaista huippututkimusta ja teollista ekosysteemiä.
VTT ja ruotsalainen puolijohdeyhtiö NordAmps AB aloittavat strategisen yhteistyön kehittääkseen ja käynnistääkseen uuden sukupolven nanolankatekniikkaan perustuvien radiotaajuuspiirien (RF) tuotannon. Yhteistyön myötä VTT:n Micronova-puolijohdelaboratoriossa Espoossa käynnistetään pilottilinja, jossa valmistetaan NordAmpsin pienikohinaisia vahvistimia (LNA) tulevaisuuden viestintä- ja anturisovelluksiin.
Ultra wideband -tekniikasta (UWB) on tullut merkittävä langaton viestintätekniikka, jolla on laaja sovellusalue. Kehityksen ja käyttöönoton edetessä UWB:stä tulee keskeinen osa seuraavan sukupolven langatonta viestintää ja paikannusta.
Nokia on solminut miljardiluokan yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen tekoälypiirejä ja -palvelimia kehittävän Nvidian kanssa kehittääkseen niin sanottua tekoälypohjaista mobiiliverkkoa. Tämän AI-RAN-tekniikan pitäisi olla keskeinen moottori, joka vauhdittaa siirtymää 5G:stä 6G:hen.