Google on myöhemmin tänään julkistamassa seuraavia Nexus-älypuhelimia. Kyse on uudelleen nimetyistä Pixel-laitteista, joita tulee tarjolle kaksin kappalein. Laitteet valmistaa HTC, mutta alunperin suunnitelmissa oli, että valmistuksesta huolehtisi kiinalainen Huawei.
Android Police -sivusto tietää kertoa, että viime vuonna kiitellyn Nexus 6P -mallin tehnyt Huawei ei pitänyt Googlen ideasta bärndätä Nexus uudelleen ja piilottaa kaikki laitteen valmistajaan viittaavat merkit. Niinpä ainakaan julkisuuteen vuotaneissa Pixel-kuvissa ei HTC:n logoa näy.
Tiettävästi tänään julkistetaan viisituumainen Pixel ja 5,5 tuuman näytöllä varustettu isompi Pixel, joissa ajetaan uutta Android 7.1 -käyttöjärjestelmää eli Nougatin evoluutioversiota. Laitteiden prosessori on sekin uusin mahdollinen eli 2,4 gigahertsin kellotaajuudella operoiva Snapdragon 821.
Raporttien mukaan Huawei on myös pettynyt Googleen, joka lupasi Nexus P9:n menevän jakeluun kaikissa neljässä suuressa jenkkioperaattorissa. Näin ei käynyt, joten Huawein täytyy edelleen jatkaa yrittämistään jenkkimarkkinoille itse.






















