Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan suomalaiset eivät ole hylänneet älypuhelinta. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana myytiin 587 000 älypuhelinta. Määrä on kaksi prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Älypuhelimien kohdalla kasvoivat sekä myynnin arvo, kappalemäärä (+1,4 %) että keskihinta, joka nousi 0,6 prosenttia. Myös uudet älykellot menivät hyvin kaupaksi. Älykelloja ostettiin 116 931 kappaletta, ja myynnin arvo oli 43,5 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Tammi-syyskuussa myytiin yli 193 tuhatta tietokonetta, mikä on ilahduttavasti 9,8 prosenttia vuodentakaista enemmän. Sen sijaan tablettimyynti kutisti lähes neljänneksellä reiluun 96500 laitteeseen.
Kodintekniikkakaupan suurimmat kasvuluvut nähtiin ultra hd -televisioissa (135,1 %), langattomissa bluetooth-kaiuttimissa (52,4 %) sekä juuri älykelloissa (43,5 %). Uutta televisiota ostavat päätyvät yhä useammin ultra hd -malliin, ja ne kattavat jo lähes puolet tv-kaupan arvosta. Kappalemäärissä mitattuna uhd-televisioiden osuus on reilu neljännes.





















