Älylukoistaan tunnettu iLOQ on kehittänyt maailman ensimmäisen lukon, joka avautuu älypuhelimen NFC-radiosta säteilevän energian avulla. Nyt iLOQ NFC on palkittu Detektor-lehden International Award -palkinnon voittajaksi Best Access Control Product 2016 -kategoriassa. Pääpalkinto on jo yritykselle toinen, sillä saman palkinnon iLOQ voitti vuonna 2008 S10 -lukitusjärjestelmällään.
Älylukko saa energiansa NFC-induktiosta. Langaton ratkaisu ei tarvitse paristoa, ei kaapeleita eikä avainta. Puhelimen NFC-radio lataa kaksi kennoa lukkopesän sisällä, minkä jälkeen käynnistyy salattu liikenne lukon ja kännykän välillä.
Ensimmäinen kenno avaa lukon, minkä jälkeen oven voi avata kahvasta. Lukko lukittuu automaattisesti tietyn ajan jälkeen toiseen kennoon varastoidun energian voimalla.
iLOQin mukaan NFC-osa sopii kaikkiin nykyisiin lukkosylintereihin. NFC-sovellus toimii Androidilla ja iOS-versiota luvataan tarjolle heti, kun Apple avaa NFC-rajapintansa kehittäjien käyttöön. Lukon voi avata myös NFC-avaimenperällä.
iLOQ NFC on tulossa markkinoilla lähiaikoina Euroopassa. Yhtiö ei ole vielä tehnyt päätöstä, ryhtyykö se myymään NFC-lukkoaan suoraan kuluttajille.





















