Kun katsoo uusien autojen ominaisuuksia, oma auto vaikuttaa antiikkiselta. Ei ole wifi-yhteyksiä eikä juuri älykkäitä varoituksia auton tilasta. Se punainen valo kojelaudassa ei ole valtavan informatiivinen. Nyt Ford on kehittänyt tekniikan, jolla myös vanhemmista malleista saadaan verkottuneita.
Yhtiö on kehittänyt SmartLink-laitteen, joka liitetään auton OBDII-liitäntään. Sen avulla vuosien 2010-2016 Ford- ja Lincoln-autoihin tuodaan LTE-yhteys. Sen myötä auto saa melkoisesti uusia ominaisuuksia.
Mokkulan myötä auto saa wifi-verkon, joka voidaan jakaa kahdeksan laitteen kesken. Älypuhelinsovelluksella auto saadaan käynnistymään etäohjauksella. Myös ovien lukitseminen ja aukaiseminen onnistuu kännykällä.
Ford on kehittänyt SmartLink-tekniikkaa useita vuosia. Yhtiö myös kysyi käyttäjiltä, mitä lisätoimintoja nämä autoihinsa haluavat. Osa halusi enemmän informaatiota auton tilasta – esimerkiksi huollon tarpeesta – osa verkkoyhteyden autoonsa.
SmartLink-mokkulaa testataan nyt piloteissa eri puolilla Yhdysvaltoja. Kaupalliseen jakeluun laite tulee kesän aikana. Sen hintaa Ford ei ole paljastanut.






















