Esineiden internetin myötä kaikkialle asetetaan antureita, jotka mittaavat erilaisia ympäristön tiloja. Bristolin yliopistossa on kehitetty tekniikka, jolla tällainen anturi tulee toimeen käytännössä ilman virtaa. Anturin toiminta-aika paristolla voi kasvaa 10 kertaa nykyistä pidemmäksi.
Bristolin yliopistossa on erillinen sähköhallinnan tutkimusryhmä, joka on kehittänyt uudenlaisen jännitedetektorin. Piiri tarvitsee vain muutamia watin biljoonasosia eli picowatteja aktivoidakseen muita piirejä.
Tutkijat ovat jo lähettäneet näytteitä UB20M-piiristään laitevalmistajille. Sen avulla erilaisten järjestelmien valmiustilan virrankulutus voidaan leikata käytännössä nollaan.
Tutkimusryhmä on esimerkiksi demonstroinut tekniikkaansa televisiolla, jossa detektoripiiri saa virtansa suoraan kaukosäätimen infrapunalinkistä. Televisio ei valmiustilassa kuluta näin yhtään virtaa.
IoT-sovelluksissa UB20M-piiri mahdollistaa sen, että järjestelmä haistelee ympäristöään kymmeniä vuosia pienellä paristolla. Tutkijat hakevat nyt piirin kaupallistamiseen kumppania. UB20M-detektorilla on haettu patenttia.






















