Gartnerin mukaan globaalit organisaatiot ovat perustaneet aivan liikaa palvelinkeskuksia toimintansa tueksi. Tutkimuslaitoksen mukaan kaksi datakeskusta jokaisella mantereella olisi kustannustehokkain ratkaisu.
Asia on ajankohtainen Suomessakin, kun Google näyttää panostavan vahvasti Haminan Summassa sijaitsevaan konesaliinsa. Gartnerin mukaan yritykset ovat laajentuessaan helposti lisänneet palvelinkeskusten määrää, mikä johtaa vain kasvaneisiin käyttökuluihin.
Kahden palvelinkeskuksen malli riittää tutkimuslaitoksen mukaan esimerkiksi katastrofitilanteista selviytymiseen. Mikäli data kahdessa keskuksessa on synkronoitu ja niiden fyysinen etäisyys toisistaan on noin 100-150 kilometriä toiminta jatkuu käytännössä keskeytyksittä kaikissa tilanteissa.
Gartner kuitenkn myöntää, että joillakin aloilla kuten pankkisektorilla, voidaan turvallisuusyistä tarvita kolmen keskuksen mallia.
Kahden keskuksen malli helpottaa merkittävästi it-palvelujen rakentamista. Tutkimuslaitoksen mukaan isot yritykset yleensä omistavat datakeskuksensa, mutta monelle sopii myös malli, jossa tilat, sähkö ja jäähdytys ostetaan ulkoa.






















