Nokia kertoi eilen lyhyellä tiedotteella päässeensä patenttisopimukseen kiinalaisen älypuhelinvalmistaja Xiaomin kanssa. Toistaiseksi kyse ei ole valtavan merkittävästä sopimuksesta rahallisesti, mutta se voi jatkossa muuttua Nokian kannalta hyvinkin tuottoisaksi.
Xiaomi kuuluu siihen kasvavien kiinalaisvalmistajien joukkoon, jotka aika nopeasti hivuttavat markkinaosuuttaan ylöspäin. Joidenkin analyytikoiden mukaan Xiaomi voisi hyvinkin haastaa applet ja samsungit, mikäli se myisi laitteisiin kaikkialla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Xiaomin älypuhelimia ei voi ostaa.
Nokian mukaan monivuotinen patenttisopimus kattaa Nokian kännykkätekniikan essentiaalipatentit. Joitakin patentteja Xiaomin osti Nokialta omaan käyttöönsä. Lisäksi Xiaomi ostaa Nokialta kiinteän verkon laitteita eli vanhan Alcatel-Lucentin tuotteita.
Analyytikoiden mukaan sopimus on elintärkeä Xiaomille yrityksen yrittäessä kasvaa globaaliksi laitevalmistajaksi. Mikäli kiinalaisyrityksen tavoitteet toteutuvat, poikii patenttisopimus tietysti merkittävästi enemmän tuloja myös Nokialle.






















