Maailman ensi-ilta, hehkuttaa Ford. Tänään Las Vegasissa alkavilla kulutuselektroniikan CES-messuilla amerikkalainen autonvalmistaja aikoo esitellä maailman ensimmäisen aurinkoenergiasta virtansa saavan hybridiauton.
Ford C-Max Solar Energi on Fordin, Sun Powerin ja Georgian teknisen korkeakoulun yhteinen kehityshanke. Konseptia testataan, jotta nähdään voisiko sen massavalmistus olla houkuttelevaa.
Aurinkoauton kattoon on istutettu aurinkokennokeräin, joka on SunPowerin käsialaa. Aurinkovoimalla ajoon riittävän energian kerääminen on kuitenkin hidasta, joten Ford teki yhteistyötä Georgia Techin tutkijoiden kanssa kehittääksee tekniikan, jolla auringonvaloa voidaan keskittää ja vahvistaa.
Kehitetyssä ratkaisussa käytetään ns. Fresnelin linssiä, joka keskittää säteet itse aurinkokennoon. Samalla säteen energiaa tuottava vaikutus kasvaa 8-kertaiseksi.
Kyse on tavallaan suurennuslasista, Ford kertoo. Sen avulla Ford C-Max Solar Energin katto tuottaa aurinkoisen päivän aikana saman verran energiaa akustoon, kuin neljän tunnin lataus suoraan sähköverkosta.
Täysin ladattuna aurinkovoimaisella C-Maxilla voidaan yhdellä tankkauksella ajaa 620 mailia eli lähes tarkalleen tuhat kilometriä. Aurinkosähköllä kilometreja voidaan ajaa lähes 34.
Aurinkosähköllä ajaminen voi olla erittäin merkittävä ympäristön kannalta Fordin arvion mukaan tavallisen kuskin ajamista kilometreistä aurinkosähköllä voitaisiin tehdä jopa 75 prosenttia. tämä tarkoittaisi, että vuodessa hiilidioksidipäästöjen määrä vähenisi neljä tonnia autoa kohti.
Fors kertoo myyneensä viime vuonna 85 000 hybridi- ja sähköautoa. Yhtiön valikoimassa on tällä hetkellä kuusi erilaista hybridi- tai sähköautoa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.