Japanilaisen NTT DoCoMon piti maaliskuussa ryhtyä myymään Samsungin ensimmäistä Tizen-käyttöjärjestelmällä toimivaa älypuhelinta. Lanseerausta on lykätty aiemminkin, mutta nyt uudelle julkistukselle ei ole annettu edes aikataulua.
LinuxGizmos-palvelun mukaan markkinoille ei NTT DoCoMon mukaan mahdu kolmea käyttöjärjestelmää. Japanin kännykkämarkkinat kasvoivat viime huhti-syyskuussa vain kaksi prosenttia, eikä Androidin ja iOS:n hallitsemille markkinoille tullut tilaa uusille yrittäjille.
NTT ei kuitenkaan aio lopettaa Tizenin kehitystä. Yhtiön mukaan Tizenin sovellusvalikoima ei kuitenkaan vielä riitä uskottavaan markkinoilel tuloon.
Samsungin piti julkistaa ensimmäinen Tizen-puhelin jo loppuvuodesta 2012. Viime keväänä verkkoon alkoi putkahdella kuvia tulevasta GT-I8800-mallista. heinäkuussa Samsung lykkäsi julkaisua syksyyn ja lokakuussa uudestaan tämän vuoden puolelle.
Kun Tizeinin tulo kännykkämarkkinoille taas myöhästyy, herää kysymys Linux-pohjaisten uusien alustojen menestymisen mahdollisuuksista ylipäätään. Ubuntun älypuhelinhanke on viivästynyt ainakin ensi vuoteen, Firefox-puhelin on sekin myöhästynyt. Parhaiten tässä kisassa on pärjännyt Meegon pohjalta ponnistava Jolla, joka on jo saanut ensimmäiset laitteensa myyntiin.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.