USPTO:n eli Yhdysvaltain patenttiviraston mukaan IBM oli totuttuun tapaan viime vuoden ahkerin patentoija ennätyksellisellä 9100 patentillaan, mutta kiinalaisyritysten osuus on noussut selvästi muiden maiden osuuksien laskiessa.
Kaikkiaan USPTO myönsi viime vuonna amerikkalaisyrityksille 143 tuhatta patenttia. Japanilaisille myönnettiin 43 tuhatta patenttia, korealaisille 20200, saksalaisille 14800 ja kiinalaisille 12589 patenttia.
Kiinalaisyrityksille myönnettyjen patenttien määrä kasvoi 12 prosenttia. Suurin kiinalaispatentoija USA:ssa oli viime vuonna Huawei 1680 patentillaan. Huawei oli yksi eniten patenttihakemuksien määrää kasvattaneista yrityksistä viime vuonna.
IBM on kirjannut eniten myönnettyjä USPTO-patentteja nyt jo 26 vuotta peräjälkeen.