Viime vuonna DVD-soittimien myynti romahti Suomessa, mutta maailmalla mietitään jo Blu-ray-soittimien kohtaloa. Korealainen Samsung teki jo radikaalin päätöksen: se ei valmista Blu-ray-soittimia Yhdysvaltain markkinoille eikä esimerkiksi esitellyt tammikuun CES-messuilla Las Vegasissa yhtään uutta mallia.
Forbes-lehden mukaan Samsung valmisteli high end -luokan Blu-ray-soitinta, mutta sen kehitys lopetettiin. Korealaisyritys on ilmeisesti laskenut, ettei kannata kehittää tuotteita hiipuville markkinoille, joilla luvassa on vain pieniä markkinaosuuksia alati kutistuvilla katteilla ja kovassa hintakilpailussa.
Blu-ray elää edelleen 4K-laatuisten elokuvien mediana. Ns. Blu-ray Ultra -tai Blu-ray UHD -soittimien myynti kasvaa edelleen voimakkaasti, mutta kun lasketaan kaikki optiset tallennusvälineet, levyjen myynti kutistui viime vuonna toistakymmentä prosenttia. Kolmannelle neljänneksellä myynnistä katosi esimerkiksi 11,5 prosenttia ja osa Blu-ray-soittimista on pelikonsoleita, joilla ei välttämättä koskaan katsota 4K-elokuvia. Onko Blu-ray siis formaattina kuolemassa?
Suurin haaste Blu-ray-elokuville tulee suoratoistopalvelujen kehittymisestä. Kun verkkoyhteydet paranevat, voidaan verkon yli striimata 4K-kuvaa, kuten Netflixin, Amazonin, HBO:n ja vastaavien esimerkki osoittaa. Tällä hetkellä fyysisen levyn etuna on vielä esimerkiksi HDR-tuki, mutta suoratoistotilauksien määrä kasvaa tällä hetkellä kymmenien prosenttien vauhdilla joka puolella läntistä maailmaa.
Blu-ray tuli Suomen markkinoille vuonna 2006. Ultra HD -versio hyväksyttiin vuonna 2015. Sen myötä optisten levyjen aikakausi ilman muuta pitenee kodeissa, mutta väistämättä kehitys kulkee kohti sisältöjen täysin digitaalista jakoa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.