Tekoälyverkkojen kehityksestä yli vuosikymmen sitten lähtien ne ovat sulautuneet osaksi modernia elämää – robotiikasta suuriin kielimalleihin. Tekoälyssä "päättely" tarkoittaa mallin kykyä tehdä päätöksiä reaaliaikaisen datan perusteella. Kun datalähteen lähelle sijoitetaan vähävirtainen tietokone, jossa on päättelyä nopeuttava kiihdytin, paranevat nopeus, itsenäisyys, tietoturva ja yksityisyys.
Vuosi 2024 oli Euroopan elektroniikkakomponenttien jakelulle suorastaan katastrofaalinen. DMASS-järjestön tuoreen raportin mukaan koko ala kärsi 26,2 prosentin laskusta. Tämä tarkoittaa, että jakelijoiden myynnistä katosi 5,6 miljardia euroa. Erityisesti puolijohdeala joutui ennennäkemättömään syöksykierteeseen – myynti putosi 31,9 prosenttia eli 4,7 miljardilla eurolla.
Tietoturvayhtiö Check Point Software järjesti tällä viikolla CPS 2025 -tapahtuman, jossa esiteltiin uusia tuotteita ja kyberturvallisuuden kuumimpia trendejä. Yhtiön Suomen ja Baltian maajohtaja Viivi Tynjälä muistutti, että monet yritykset ovat vielä siinä harhaluulossa, että niiden järjestelmät olisivat täysin suojattuja.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on onnistunut kehittämään uudenlaisen kaksiulotteisen johtavan polymeerin, joka osoittaa poikkeuksellista metallista sähkönjohtavuutta. Kyseessä on monikerroksinen kaksiulotteinen polyaniliinikide (2DPANI), jonka rakenteelliset ominaisuudet mahdollistavat tehokkaan varauksensiirron – ongelman, joka on aiemmin rajoittanut johtavien polymeerien käyttöä elektroniikassa. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature-tiedelehdessä.
LG AI Research on kehittänyt Amazon Web Servicesin (AWS) pilvipalvelua hyödyntäen uuden tekoälymallin, joka nopeuttaa syövän diagnosointia merkittävästi. Exaone Path -niminen patologiaan erikoistunut tekoälymalli pystyy analysoimaan syöpänäytteitä ja lyhentämään geneettisen testauksen aikaa kahdesta viikosta alle minuuttiin.
Nokia Bell Labs juhlii vuonna 2025 satavuotista taivaltaan teknologian ja tietoliikenteen kehityksen huipulla. Yksi maailman merkittävimmistä tutkimuslaitoksista, joka on mullistanut elektroniikan ja digitaalisen aikakauden perustat, jatkaa edelleen innovaatioidensa viitoittamaa tietä tulevaisuuteen.
Markkinoilla on tarjolla suuri määrä valmiita laitteistoratkaisuja ja ohjelmistoalustoja. Kun valmiit ratkaisut eivät suoraan sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen, tarvitaan usein asiakaskohtaisten laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelua. Tämä artikkeli käsittelee keskeisiä asioita, jotka on huomioitava tietotekniikkaa sisältävän tuotteen teknisen ratkaisun valinnassa ja suunnittelussa.
Saksalainen sulautettujen ratkaisujen toimittaja congatec on julkaissut uuden aReady.IOT-alustan, joka helpottaa ja nopeuttaa IoT-laitteiden liittämistä pilvipalveluihin. Valmiit ohjelmistokomponentit mahdollistavat turvallisen ja tehokkaan tiedonsiirron ilman laajaa ohjelmointiosaamista, auttaen yrityksiä keskittymään ydinliiketoimintaansa.
Kyberrikolliset ovat alkaneet hyödyntää uusia avoimia kiinalaisia tekoälymalleja, kuten DeepSeekia ja Alibaban kehittämää Qveniä. Check Pointin Threath Intelligence -ryhmän päällikkö Sergey Shykevichin mukaan verkkorikolliset keskustelivat DeepSeekista jo ennen sen virallista julkaisua, ja Alibaban vasikääb esittelemää Qvenia käytetään jo haittaohjelmien kehittämiseen.
Nokia on allekirjoittanut nelivuotisen sopimuksen Orange Francen kanssa yhtiön 5G-radioverkon päivittämiseksi energiatehokkaalla AirScale-portfoliollaan. Sopimus vahvistaa Nokian ja Orange Francen pitkäaikaista kumppanuutta ja parantaa asiakaskokemusta tarjoamalla huippuluokan nopeuksia, kapasiteettia ja suorituskykyä Kaakkois- ja Länsi-Ranskassa. Orange aikoo myös testata Nokian 5G Cloud RAN -ratkaisuja osana siirtymään kohti pilvipohjaista verkkoa.
Kyberturvallisuus on siirtymässä kohti täysin autonomisia järjestelmiä, joissa tekoäly valvoo, ennakoi ja torjuu hyökkäyksiä itsenäisesti. Check Pointin visiona on luoda itseään korjaava tietoturva, joka ei ainoastaan reagoi uhkiin, vaan ehkäisee ne jo ennen syntymistään, kertoi yhtiön tutkimusjohtaja Nataly Kremer CPX2025-tapahtumassa Wienissä.
Ruotsin ensimmäinen sotilaallinen viestintäsatelliitti laukaistiin salassa avaruuteen 16. elokuuta 2024. GNA-3-satelliittia operoi Ruotsin puolustusvoimat, ja se toimii testaus- ja kokeiluhankkeena tulevia satelliittilaukaisuja varten.
Kiinteän elektrolyytin akkuteknologian edelläkävijä Nuvvon on avannut uuden laboratoriotilan Parsippanyssa, New Jerseyssä. Uusi Yhdysvaltain yksikkö parantaa merkittävästi yrityksen tutkimus-, kehitys- ja valmistuskapasiteettia, keskittyen täysin kiinteän elektrolyytin pussikennojen kehittämiseen. Nuvvonin käyttämät innovatiiviset kiinteät polymeerielektrolyytit mahdollistavat palamattomien, kemiallisesti inerttien ja turvallisten litiumakkujen valmistuksen.
Saksan puolijohdejätti Infineon on nostanut kuluvan tilivuoden 2025 näkymiään osittain Yhdysvaltain dollarin vahvistumisen ansiosta. Yhtiö odottaa nyt liikevaihtonsa pysyvän ennallaan tai jopa kasvavan hieman aiemman laskuennusteen sijaan. Tämän taustalla on valuuttakurssin muutos: Infineon perustaa uuden arvionsa oletukseen, että euron ja dollarin välinen kurssi on 1,05, kun aiemmin se käytti lukua 1,10.
Valokuituverkko on laajimmin saatavilla Ahvenanmaalla, jossa se kattaa peräti 98 prosenttia kotitalouksista. Myös Pohjanmaan (81 %), Pohjois-Pohjanmaan (81 %) ja Pirkanmaan (78 %) alueilla valokuitu on hyvin saatavilla.
Glasgow´n yliopiston johtama tutkimusryhmä on kehittänyt uudenlaisen timanttitransistorin, joka voi mullistaa suurjännitesovellukset ja sähköisten järjestelmien tehokkuuden. Uusi transistori ylittää aiemmat timanttitransistorit merkittävästi, ratkaisten pitkään jatkuneet ongelmat virrankulun hallinnassa ja turvallisuudessa.
Virrankulutuksen optimointi on ratkaisevan tärkeää akkukäyttöisille laitteille. ST MEMS -antureiden Machine Learning Core (MLC) mahdollistaa päätöspuuluokittelun suoraan anturin sisällä, mikä vähentää mikro-ohjaimen kuormitusta ja pidentää akun käyttöikää. ST:n MEMS Studio ja AIoT Craft yksinkertaistavat tekoälypohjaista reunalaskentaa älykkäisiin ja energiatehokkaisiin sovelluksiin.
Puolijohdealan markkinoita seuraavan SourceAbilityn mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin uusimmat tariffisuunnitelmat voivat aiheuttaa merkittäviä häiriöitä globaalissa puolijohdetoimitusketjussa. Trumpin hallinto on ehdottanut 25 prosentin tai korkeampia tulleja useille avaintuotteille, mukaan lukien puolijohteet, mikä on herättänyt huolta alan yrityksissä ja talousasiantuntijoissa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.
R&S -seminaari: 5G Advanced & Beyond Oulussa 13.5.2025 Espoossa 14.5.2025
R&S -seminaari: Calibration Tampereella 22.5.2025
Seminaareihin ilmoittautuminen ja tiedustelut: asiakaspalvelu@rohde&schwarz