Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Tietoliikennepalveluja tarjoava Xura on toteuttanut kansainvälisen tutkimuksen, jossa kyseltiin kännykän käyttäjien tietoisuutta erilaisista mobiilihaitoista. Yllättävä ja hälyttävä tieto oli, että 32 prosenttia vastanneista ei koskaan tarkista älypuhelinlaskuaan.
I2C-väylä on tuttu lähes kaikille suunnittelijoille, mutta nyt uusi I3C on aloittamassa rynnistyksensä laitteisiin. Väylälle voi povata isoa menestystä monessa sovelluksessa, sillä edeltäjäänsä verrattuna se kuluttaa vain kahdeksasosan tehoa, mutta tuo satakertaisen kaistanleveyden.
Kempeleläinen TactoTek kasvattaa maailmalla mainettaa kolmiulotteisten ruiskuvalettujen toiminnallisten muoviosien osaajana. Yhtiön maailmanvalloitus on nyt ottanut konkreettisen askeleen eteenpäin Japanissa. Tokion pörssiin listattu muoviosien pintakäsittelyyn erikoistunut Nissha Printing on valinnut TactoTekin kumppanikseen.
STMicroelectronics on esitellyt monenlaisiin mittaussovelluksiin sopivan operaatiovahvistimen, joka on erittäin pienikokoinen ja jonka virrantarve on vain 900 nanoampeeria. Piiri parantaa anturidatan tarkkuutta, eikä lisää koko järjestelmän tehonkulutusta.
Yhä useammat yritykset kärsivät liiketoiminnan häiriöistä kyberhyökkäysten vuoksi. Esimerkiksi Wall Street Journal arvioi, että vuonna 2015 eurooppalaiset yhtiöt menettivät kyberhyökkäysten vuoksi tuloja yli 60 miljardia euroa.
Japanilaisen Tohokun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet erittäin joustavan nestekiderakenteen, jota voidaan käyttää suurialaisissa joustavissa näytöissä. Tekniikka on vakaampi kuin aiemmat yritykset luoda suuria joustavia näyttöjä käyttäen orgaanisten valodiodien (OLED) rakenteita ohuilla muovipinnoilla.
Edelleen on hieman auki, onko älykello laitteena enemmän hitti vai floppi, mutta ainakin laitteiden valinnanvapaus on kasvamassa. Tarjolle on nimittäin tullut ensimmäinen täysin avoin käyttöjärjestelmä, jonka voi jo asentaa neljään markkinoilta löytyvään älykelloon.
Linus Torvalds julkisti eilen uuden linux-ytimen. Veriota 4.9 Torvads sanoo käyttöjärjestelmän historian kaikkien aikojen suurimmaksi. Torvaldsin oman ilmoituksen mukaan linuxin historiassa on nähty päivityksiä, joissa koodirivejä on enemmän. 4.9 on kuitenkin ”vain iso”, kuten Torvalds muotoilee.
Joulukuussa 2016 on kulunut 30 vuotta Suomen fi-domainin eli kansallisen verkkotunnuksen rekisteröinnistä. Fi-domainin perustamis- ja hallintaoikeudet Suomelle haki Tampereen teknillinen yliopisto (tuolloin vielä Tampereen teknillinen korkeakoulu) amerikkalaiselta Stanford Network Information Centeriltä, joka hallinnoi tuolloin internetin nimipalveluja.
Kalifornian yliopiston Santa Barbaran yksikön ja kolmen muun yliopiston tutkijat kehittävät yksikertaista prosessitekniikkaa, joka voisi leikata orgaanisten aurinkokennojen ja puettavan elektroniikan kustannuksia. Yksinkertaiseen seostusliuokseen perustuvassa menetelmässä upotetaan ohuita orgaanisia puolijohdekalvoja liuokseen normaalissa huoneenlämpötilassa.
Amerikkalaistietojen mukaan seitsemän prosenttia myydyistä Samsungin Note 7 -älypuhelimista on edelleen omistajillaan. Tämä tarkoittaa noin 130 tuhatta laitetta. Niiden käyttö tulee mahdottomaksi tällä viikolla laitteisiin jaettavan ohjelmistopäivityksen myötä.
Omron Indsutrial on esitellyt uuden Sysmac-ohjaimen, jonka ominaisuuksiin kuuluvat EtherNet/IP- ja EtherCAT-liitettävyys, liikkeenohjaus ja I/O-toiminnot samassa kompaktissa paketissa. NX1-ohjain tuo edistykselliset liikkeen ja sekvenssien ohjaustoiminnot tuodaan myös pienten ja keskisuurten koneiden ohjaukseen.
Tulevaisuudessa matkapuhelinverkko on eräänlainen hybridiratkaisu, jossa osa laskentaa tapahtuu pilvessä ja kriittisemmät toiminnot lähempänä käyttäjää verkon reunalla. Nokia on nyt yhdessä Vodafonen kanssa testannut tällaista pilvipohjaista radioverkkoratkaisua.
Yritysten kohto ei selvästi ole ottanut kyberuhkia riittävän vakavasti, kertoo Deloitten tutkimus. Tietohallintojohtajien mukaan yritysjohto näkee kyberturvallisuuden vain kustannuksena tai sääntelyn noudattamisena. Asenne näkyy myös investointien vähäisyytenä.
V2X ja esineiden internet ovat autojen seuraava teknologinen taistelukenttä. Se, miten otamme ensimmäiset kriittiset askeleet nyt määrittelee, miten nopeasti pääsemme täysin automatisoituihin robottiautoihin.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.