Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Yhdysvalloissa ollaan avaamassa kuuden gigahertsin aluetta wifiverkkojen käyttöön. Tämä tarkoittaa käytössä olevien taajuuksien kolminkertaistamista. Qualcomm lähtee kisaan ensimmäisten joukossa uusilla WiFi 6E -piireillään.
Tarkalla lämpökameralla on mahdollista havaita jopa kuumeiset henkilöt, joten e ole ihme, että laitteiden kysyntä on räjähtänyt koronapandemian aikana. Yole Developpement ennustaa, että lämpökameroiden myynti kasvaa tänä vuonna peräti 76 prosenttia.
Lausannessa sijaitsevan EPFL:n eli polyteknisen korkeakoulun tutkijat ovat kehittämällään työkalulla löytäneet peräti 26 haavoittuvuutta USB-ajurien protokollista. Kaikkiaan bugeja löytyi 26. Huomattavaa on se, että bugeista 18 löytyi Linux-käyttöjärjestelmistä.
Teollisuuden laitteiden perinteiset ohjausjärjestelmät vaativat kalliita ja työvoimaa syöviä manuaalisia konfigurointeja, joissa on monimutkainen kanavamoduulien ryhmä, analogiset ja digitaaliset signaalimuuntimet ja erikseen johdotetut tulot ja lähdöt kommunikoimaan koneiden kanssa. Analog Devices sanoo mullistavansa tämän koko IO-ohjauksen.
Valmet Automotive kertoo aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön tilapäisestä vähentämistarpeesta Uudenkaupungin autotehtaalla. Syynä on koronapandemian negatiivinen vaikutus markkinatilanteeseen ja tästä johtuva tuotantomäärien vähentyminen.
Liikenne ja viestintäministeriö aloittaa ensi maanantaina taajuushuutokaupan, jossa operaattoreille tarjotaan uutta 26 gigahertsin eli ns. millimetrialueen taajuuksia tulevien 5G-verkkojen käyttöön. Ministeriön tieto-osaston turvallisuusyksikön johtaja Elina Immonen muistuttaa, että uudet taajuudet ovat jatkoa Suomen edistykselliselle taajuuspolitiikalle.
Linus Torvalds pitää edelleen käsissään niitä lankoja, jotka säätelevät uuden Linux-ytimen ominaisuuksia ja muutoksia. Nyt työn alla on kernelin versio 5.7. Sen yhteydessä Torvalds on paljastanut, että hän on ensimmäistä kertaa 15 vuoteen luopunut Intel-pohjaisesta työasemasta.
Neljännen polven PCIe-liitäntä on tuttu esimerkiksi nopeista SSD-levyistä, mutta tekniikka on yleistymässä nopeasti myös monissa muissa PCIe-linjan päässä olevissa laitteissa. Microchip on ryhtynyt valmistamaan uusia Switchtec-sarjan kytkimiään volyymeissä.
5G-puhelimet ovat nyt otsikoissa ja niiden tarjonta markkinoilla lisääntyy nopeasti. Operaattorien ja jälleenmyyjien suosituimpien listoille 5G-puhelimet eivät vielä ole ehtineet.
Ulkomailla matkusteleva on jo tottunut automaattijuniin niin metroissa kuin lentokentillä terminaalien välissä. Paikallisliikenteessä robottijuna on kuitenkin uusinta uutta. Nyt keskisessä Saksassa ryhdytään testaamaan Alstomin automaattijunaa paikallisliikenteessä.
Elisa kertoo kasvattavansa 5G-puhelimiensa valikoimaa Xiaomin uudella Mi Lite 5G -mallilla. Uutuus on samalla Suomen markkinoiden edullisin 5G-puhelin. Ennakkomyynti alkaa kuun vaihtuessa ensi maanantain 399 euron hintaan.
Suomen sulautettujen laitteiden suunnittelun markkinoilla on tilaa kaapata markkinaosuuksia. Näin uskoo Atlantik Elektronikin Pohjois-Euroopan myyntijohtaja Jesper Rasmussen.
Jos etsit uusia mittauslaitteita tai testerisi kaipaa päivittämistä, kannattaa ottaa yhteyttä Rohde & Schwarziin. Saksalaisvalmistaja myy Pohjoismaissa käytössä olleita demolaitteita kevään kampanjassaan.
Farnell on julkistanut uuden version kehittäjien suosimasta Raspberry Pi -korttitietokoneesta. 4 Model B -versioon saa peräti 8 gigatavun LPDDR4-tasoisen RAM-muistin, mikä on kaksinkertainen määrä aiempaa verrattuna. Samalla uusi kortti on kaikkien aikojen kallein Raspberry Pi.
HP, Valve ja Microsoft ovat yhdessä kehittäneet kaikkien aikojen korkearesoluutioisimman VR-kypärän, joka tarjoaa virtuaalikuvaa ilman ulkopuolisia VR-majakoita tai -tolppia. Kypärä tuo pelaajalle tai VR-suunnittelijalle 2K-tasoisen kuvan molemmille silmille.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.