Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Huawei on ilmoittanut, että elokuusta alkaen se alkaa syöttää useisiin huippumalleihinsa niiden grafiikkasuorituskykyä parantavia päivityksiä. kyse on GPU Turbo -tekniikasta, joka tuodaan laitteisiin osana EMUI-käyttöliittymäpäivitystä.
Verkkorikollisuus on iso uhka yrityksille, kertoo tuore englantilainen tutkimus. BCI:n eli Business Continuity Instituten kyselyn mukaan 53 prosenttia englantilaisyrityksistä arvioi kyberrikollisuuden suurimmaksi tulevaisuuden uhkakuvakseen.
Kasvojen 3D-kuvaamiseen perustuva käyttäjän tunnistus tuli markkinoille viime vuonna iPhone X:n myötä, mutta tekniikka näyttää yliestyvän nopeasti. Signaintell-tutkimuslaitos arvioi, että tänä vuonna tällaisia puhelimia tuodaan markkinoille jo yli sata miljoonaa kappaletta.
Analog Devicesin Power by Linear -osasto on esitellyt uuden mikromoduulin erityisesti ledien tehonsyöttöön. LTM8005-moduuliin on pakattu DC/DC-ohjain, tehokytkin, Schottky-diodi ja resistori, kaikki pieneen 9 x 11,25 x 2,22 -milliseen BGA-koteloon.
Samsung kertoo saaneensa valmiiksi mobiililaitteiden LPDDR5-muistien kehitystyön. 8 gigabitin LPDDR5-muistit on tarkoitettu erityisesti tuleviin 5G-älypuhelimiin ja niiden tuotanto alkaa asiakaskysynnän myötä, Samsung ilmoittaa.
Yhdysvalloista kantautuu helteiden kunniaksi huhuja, joiden kohdalla ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. WindowsLatest-sivuston mukaan Microsoft kehittää uutta älypuhelinta, joka operoisi Android-käyttöjärjestelmällä.
Tietoturvayritys Check Point Software varoittaa pankkitroijalaisten uudesta noususta. Lomareissuilla monet sortuvat käyttämään esimerkiksi verkkopankkia julkisilla laitteilla tai julkisilla salaamattomilla wifi-yhteyksillä. Tähän ei missään tapauksessa pitäisi sortua.
Kun on pari viikkoa käyttänyt Linux Mintin uutta 19-versiota eli ”Taraa”, on todella vaikea ymmärtää, miksi Linux ei valtaa PC-koneiden työpöytiä suurella vyöryllä. Uusin Mint voi hyvinkin olla parasta, mitä työpöydille on tuotu. Datamation kuitenkin selittää, miksi Linux ei pärjää käyttäjien koneissa samoin kuin kaikissa sulautetuissa ratkaisuissa ja teollisuudessa.
Kansainvälinen robotiikkajärjestö IFR raportoi, että viime vuonna myytiin 29 prosenttia enemmän teollisuusrobotteja kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan robotteja myytiin yli 380 tuhatta kappaletta. Kehitystä vetää Kiina, jossa tuotantoa automatisoidaan kovaa vauhtia.
Mobiiliverkoissa siirrytään parin vuoden kuluttua 5G-tekniikkaan, jossa laitteiden pitää toimia jopa 100 gigahertsin taajuudella, siirtää dataa jopa yli 20 gigabitin nopeudella ja olla energiatehokkaampia kuin aiemmin. Tutkijoiden mukaan tämä ei tule nykyisillä transistoritekniikoilla onnistumaan.
GPS ja muut satelliittisignaalit ovat erittäin käteviä esimerkiksi laitteiden ja esineiden liikkeiden selvittämiseen, mutta kovin tarkkaan paikannukseen ne eivät vielä yllä. Ultralaajakaistainen UWB-radio sen sijaan pystyy lyhyillä kantamilla paikantamaan alle 10 sentin tarkkuudella.
Tietoturvayritys Check Point Softawaren tuoreen haittaohjelmia koskevan puolivuosiraportin mukaan jopa 42 prosenttia yrityksistä on kärsinyt kryptolouhijoiden hyökkäyksistä maailmalaajuisesti. Viidennen sukupolven kyberhyökkäykset puolestaan kohdistuvat kasvavissa määrin pilvipalveluihin.
Puolijohdeala yksi viime vuonna uuteen ennätykseen, kun globaali myynti ylitti 400 miljardin dollarin rajan. Tänä vuonna kasvu jatkuu ja pitkälti samoista syistä: muistien valmistajat eivät vieläkään pysty vastaamaan kasvavaan kysyntään, mikä nostaa sirujen hintaa ja kasvattaa koko puolijohdemarkkinaa.
Laitevalmistajat ovat Applen vanavedessä leikkaamassa USB-väylien määrää. Tämä on synnyttänyt kasvavan kysynnän USBC-telakointiasemille. Cypressin uudella ohjaimella voidaan toteuttaa seitsemän C-tyypin USB-liitännän hubi. Piiri on nimeltään EZ-USB HX3PD. Käytännössä ohjain toteuttaa saman, mihin aiemmin on tarvittu jopa viisi erillispiiriä. Tuloksena on pienempiä ja komponenttikustannuksiltaan halvempia USBC-telakointiasemia työpöydille.
OnePlus 6 -puhelin on ollut operaattorien myyntilistojen kärjessä kesän. Kun laitetta käyttää, suosio on helppo ymmärtää. Uutuus on laadukkaan, jopa kalliin oloinen laite, jonka ominaisuudet eivät jää kalliimpien kilpailijoiden ominaisuuksista jälkeen.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.