Puolijohde- ja piirilevysuunnittelun seuraavaa vaihetta määrittävät kaksi rinnakkaista tavoitetta. Ensinnäkin halutaan kasvattaa suunnittelutyökalujen suorituskykyä. Lisäksi on tärkeää parantaa suunnittelijoiden tuottavuutta.
Panasonic tarjoaa laajan valikoiman teollisuusautomaatiokäyttöön suunniteltuja komponentteja. Näiden joukossa pienikokoiset valokennot ovat erityisen suosittuja, arvostettu niiden kompaktiuden, korkean toimintatarkkuuden ja vaativissa sovelluksissa toimivan luotettavuuden vuoksi. Tarkastellaan, mitä toimintoja nämä ratkaisut tarjoavat ja mikä erottaa ne teknisiltä parametreiltaan.
STMicroelectronics on julkistanut uuden version L9963-sarjan akunhallintapiiristään, jota käytetään hybridi- ja täyssähköautojen akustojen valvontaan. Uusi L9963F-piiri on täysin yhteensopiva aiemman L9963E-version kanssa, joten valmistajat voivat päivittää ratkaisunsa ilman muutoksia laitteistoon tai ohjelmistoon.
Nokia on kasvattanut markkinaosuuttaan 5G:n ydinverkoissa Kiinan ulkopuolella samaan aikaan, kun operaattorit alkavat viimein siirtyä laajemmin varsinaisiin 5G Standalone -verkkoihin. Dell’Oron tuoreen analyysin mukaan 5G:n ”toinen vaihe” näyttää saavuttaneen käännepisteen vuoden 2026 alussa.
Datakeskusten räjähdysmäisesti kasvava sähkönkulutus on herättänyt huolta siitä, riittääkö sähkö tulevaisuudessa teollisuudelle ja nostaako AI-keskusten rakentaminen sähkön hintaa. LUT-yliopiston tuore tutkimus väittää kuitenkin, että datakeskusten katkeamaton sähkönsyöttö voidaan toteuttaa kokonaan uusiutuvalla energialla.
Kaksitaajuinen L1/L5-GNSS on tähän asti vaatinut melko suuria antenniratkaisuja. Taoglasin uusi 20 x 20 millin patch-antenni tuo senttimetriluokan paikannuksen pieniin droneihin, robotteihin ja IoT-laitteisiin ilman monimutkaista RF-suunnittelua.
Kvanttilaskennan ympärillä puhutaan jatkuvasti ”kvanttiedusta”, mutta harvoin kerrotaan, millaista rautaa sen saavuttaminen oikeasti vaatisi. Nyt ESL Shipping ja suomalainen QMill yrittävät selvittää käytännössä, kuinka monta kvanttiporttia tarvitaan ratkaisemaan rahtilaivojen monimutkaisia optimointiongelmia paremmin kuin klassisilla algoritmeilla.
Bluetooth ja Wi-Fi hallitsevat edelleen lähes kaikkia lyhyen kantaman langattomia yhteyksiä. Kanadalaisen SPARK Microsystemsin mukaan ne on kuitenkin suunniteltu aivan eri aikakaudelle kuin tulevat AI-lasit, XR-laitteet ja jatkuvasti ympäristöään analysoivat puettavat laitteet.
Ethernetin versio 10BASE-T1S luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia vahvaa yhteentoimivuutta ja turvallisuutta vaativien toiminnallisten OT-verkkojen ja perinteisten IT-verkkojen yhdistämisessä. Dataan päästään käsiksi verkon reunalla olevista solmuista, jolloin verkkoa voidaan käyttää uusien älykkäiden ja ennakoivien palvelujen sekä omaisuuden seuranta- ja hallintaratkaisujen tarjoamiseen. Tämä tuo lukuisia etuja myös kustannuspuolella.
NVIDIAn ensimmäisen neljänneksen tulosluvut näyttävät lähes epätodellisilta. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuodessa 85 prosenttia 81,6 miljardiin dollariin, datakeskusliiketoiminta jo 92 prosenttia ja seuraavan kvartaalin ohjeistus kipuaa 91 miljardiin dollariin. Edes Kiinan käytännössä katoaminen datakeskusennusteista ei näytä hidastavan vauhtia.
Suomalainen ICEYE on sopinut 300 miljoonan euron luottolimiitistä kasvunsa tueksi. Järjestely kertoo, että kysyntä avaruuspohjaiselle tiedustelulle kasvaa nopeasti Euroopassa. Hyvä esimerkki on Puola, jolle ICEYE toimitti operatiivisen satelliittitiedustelujärjestelmän alle vuodessa.
LoRa-radiotekniikasta tunnettu Semtech liittyy nyt Z-Wave Alliancen hallitukseen. Siirto kertoo siitä, että pitkän kantaman IoT-verkoista tunnettu yhtiö hakee kasvua myös älykotien ja rakennusautomaation verkoista.
Globaalit tablettitoimitukset kasvoivat alkuvuonna vain 0,1 prosenttia, mutta Omdian mukaan kasvu tuli pääosin varastojen täyttämisestä eikä aidosta kysynnästä. Markkina kärsii samasta ongelmasta kuin useita vuosia sitten. Käyttäjille ei ole syntynyt riittävän vahvaa syytä vaihtaa laitetta uuteen.
Yritysverkot ovat kasvaneet liian monimutkaisiksi ihmisten hallittaviksi, väittää Check Point. Yhtiön uusi agenttipohjainen alusta haluaa siirtää verkkoturvan sääntöjen rakentamisen, optimoinnin ja valvonnan autonomisten AI-agenttien hoidettavaksi.
Euroopan komponenttijakelu kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 17 prosenttia, kertoo DMASS. Kasvun taustalla näkyy erityisesti muistipiirien poikkeuksellinen kysyntä, joka liittyy globaaliin AI-infrastruktuurin rakentamiseen. Samalla saatavuusongelmat ja hintapaineet alkavat näkyä myös Euroopan markkinassa.
Analog Devices ostaa virranhallintaan erikoistuneen Empower Semiconductorin 1,5 miljardilla dollarilla. Kaupan taustalla on AI-palvelimien nopeasti kasvava tehotiheys, joka tekee virransyötöstä ja lämmönhallinnasta uuden keskeisen pullonkaulan datakeskuksissa.
BLDC-moottorien yleistyessä autoteollisuus etsii skaalautuvia ratkaisuja niiden hiljaiseen ja tehokkaaseen ohjaukseen. Toshiban SmartMCD-ohjainperhe kattaa nyt tehoalueet muutamista wateista kilowattiin.
Tekoäly lupasi tehdä ohjelmistokehityksestä halvempaa. Nyt koodia syntyy enemmän kuin koskaan, mutta Gartner varoittaa toisesta suunnasta. Kun koodin generoimisen arvo lähestyy nollaa, todellinen kustannus siirtyy tokeneihin, katselmointiin ja vastuun kantamiseen.