SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Cornellin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen huokoisen kiteen, joka voi merkittävästi parantaa litiumioniakkujen turvallisuutta. Keksintö pohjautuu ainutlaatuiseen makrosyklien ja molekyylikoppien yhdistelmään, joka mahdollistaa litiumionien kulun kiinteässä akussa sujuvammin kuin koskaan aiemmin.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on myöntänyt ohjelmistoyhtiö Unikielle kansainvälistymispalkinnon. Tampereella vuonna 2015 perustetun Unikien noin 65 miljoonan euron liikevaihdosta yli puolet tulee viennistä ja noin neljännes 600 hengen organisaatiosta työskentelee Suomen ulkopuolella.
Anglia on harvinainen yksityisomistuksessa oleva englantilainen komponenttien jakelija, joka tarjoaa mielellään suunnittelutukea ja lähettää uusia tuotteita ilmaisnäytteinä. Pariisissa sijaitsevan logistiikkakeskuksen kautta yritys haluaa nyt laajentua Eurooppaan, mukaan lukien Ruotsiin ja Suomeen.
Verkkohyökkääjät käyttävät uhrien nimiä, osoitteita ja kuvia heidän kotitaloistaan personoidakseen ns. sextortion- eli seksikiristyshyökkäyksiä ja lisätäkseen maksupaineita, selviää tietoturvayhtiö Barracudan julkaisemasta uudesta tutkimuksesta.
Kun verkkojen välisten yhdyskäytävien toteuttamisessa ollaan siirtymässä enenevässä määrin yhdessä tapahtuvaan reunalaskennan ja tekoälyn hyödyntämiseen, yksi järjestelmäkomponentti tahtoo jäädä turhan vähälle huomiolle: ihmisen ja koneen välisen rajapinnan toteuttava laite. Näin voi käydä esimerkiksi käytettäessä laitekehikkoja tai tietokonekoteloita järjestelmäarkkitehtuuriin kuuluvien edge-solmujen tekoälytoimintojen sijoituspaikkoina, kirjoittaa Advantech artikkelissaan.
Perinteisesti lentokoneet ovat käyttäneet hydraulisia toimilaitteita ensisijaisen ja toissijaisen lennonohjauksen, laskutelineen, jarrujärjestelmien ja jäänpoistojärjestelmien ohjaamiseen. Ilmailu- ja avaruusalan sähköistäminen ohjaa siirtymistä hydraulisista toimilaitteista tehoelektroniikkakäyttöihin painon, monimutkaisuuden ja huoltotarpeiden vähentämiseksi ja luotettavuuden parantamiseksi.
Norjalainen TouchNetix on julkistanut uuden XL-kosketusratkaisunsa, joka on suunniteltu erityisesti jättimäisille, jopa 105-tuumaisille näytöille ja pinnoille. Tämä innovaatio on suunnattu erityisesti yritys- ja koulutuskäyttöön, joissa suurikokoiset näytöt ja valkotaulut tarjoavat monikäyttäjäyhteistyön ja esitysten mahdollisuuksia.
Jolla alkaa pian toimittaa ensimmäisiä Mind2-tekoälylaitteita tilaajilleen Salon tehtaalta, mutta mikä laite oikeastaan on? Mitä se tuo käyttäjälleen? Miksi pitäisi kantaa mukanaan yhtä uutta laitetta? Laite on käyttäjälleen muisti, joka tuo lisää aikaa työpäivään, sanovat toimitusjohtaja Sami Pienimäki ja hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio.
Belgialainen Melexis on julkistanut uuden MLX91235-virta-anturin, joka mullistaa virranmittauksen poistamalla tarpeen perinteiselle ferromagneettiselle ytimelle. Tämä innovaatio laajentaa Melexisin anturivalikoimaa ja mahdollistaa suurempien virtojen mittaamisen ulkoisten johtimien, kuten piirilevyjen tai väyläkiskojen, kautta.
Sähköautojen myynti on heitellyt viime aikoina, mikä on näkynyt myös latausasemien rakentamisessa. Tämä näkyy myös kotimaisen Kempowerin tämän hetken luvuissa. Notkahdus on kuitenkin väliaikainen, sillä latausasemien markkinoille luvataan globaalisti isoa kasvua.
Saksalaislähtöinen Ubitium on kehittänyt innovatiivisen prosessoriarkkitehtuurin, joka yhdistää eri suorittimien (CPU, GPU, DSP, FPGA) toiminnot yhteen siruun. Yrityksen mukaan tämä uusi RISC-V-arkkitehtuuriin perustuva ratkaisu mullistaa yli 50 vuotta vanhan suorittimien suunnittelun.
Startup-tapahtuma Slush on takanapäin, mutta mitä jäi käteen? Tekoäly oli laajasti esillä jo viime vuonna, mutta nyt AI oli selvästi keskeisessä roolissa. Voiko enää perustaa yritystä ilman, että on jokin kytkös tekoälyyn? Tai slushimaisemmin, voiko sellaiselle bisnesidealle saada rahoitusta?
Nvidia on jälleen rikkonut odotukset raportoidessaan 35,1 miljardin dollarin liikevaihdon kolmannella vuosineljänneksellä. Tämä merkitsee 94 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna. Osakekohtainen tulos nousi peräti 111 prosenttia. Mutta miten teknologinen ekosysteemi reagoi ja hyötyy Nvidian ylivoimasta?
Reunatekoälyä hyödyntävien teollisten alustojen johtava toimittaja Advantech on saanut kansainvälistä tunnustusta voittamalla 2024 IoT Edge Computing Excellence Award -palkinnon. IoT Evolution World -verkkosivuston myöntämä palkinto korostaa Advantechin roolia reunalaskennan ja tekoälyratkaisujen edelläkävijänä. Yrityksen palkitut tuotteet MIC-732-AO, UNO-148 V2, MIC-770 V3 + MIC-75GF10 ja IPC-730 tarjoavat ratkaisuja teollisten reunasta pilveen -tekoälysovellusten vaatimuksiin.
Saksalainen startup Q.ANT on julkistanut ensimmäisen kaupallisen fotoniprosessorinsa, joka tuo täysin uuden tason energiatehokkuutta ja suorituskykyä laskentaan ja tekoälysovelluksiin. Uusi Native Processing Unit (NPU) perustuu valon käyttöön laskennassa perinteisten elektronien sijaan.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?