Saksalainen Kontron esitteli Nürnbergin Embedded Worldissa kaksi uutta Intelin Atom E3800 -prosessoriin pohjautuvaa emolevyä. Yhtiö kehuu Pico-ITX- ja Mini-ITX-formaattiin perustuvia kortteja erittäin energiatehokkaiksi.
Muutaman watin tehonkulutuksesta huolimatta emolevyille on saatu tuotua tehokas prosessori ja grafiikkaa. IoT-sovelluksia ajatellen levyille on raudalle istutettuja turvallisuustoimintoja.
Kuvassa näkyvä Pico-ITX-kortti on kooltaan 100 x 72 -millinen. Kortilta löytyy paikka microSD-kortille sekä mPCIe-liitäntä, johon voidaan istuttaa mSATA-kiintolevy. Kontronin mukaan kortti on alusta asti suunniteltu käytettävissä kovien olojen teollisuuslaitteissa, mikä näkyy esimerkiksi lukkoliittiminä ja laajana toimintalämpötila-alueena (-25 - +75 astetta).
Ensimmäisen pikokortin näytteet tulevat tarjolle maaliskuussa. Huhtikuussa KOntron tuo puolestaan näytteiksi Mini-ITX-formaattiin pohjaavan uutuuslevynsä. Kortin ATX-yhteensopivuus takaa, että tarjolla on jo laaja valikoima erilaisia järjestelmäkomponentteja. IoT-sovelluksia varten koritila löytyy SIM-liitäntä 3g- ja 4g-verkkoihin.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.