Pilvipalvelumarkkinat ovat kasvaneet valtavasti alaksi viime vuosina. Kuluttajien keskittyessä yhä enemmän pilveen siirtymiseen, useat palveluntarjoajat ovat onnistuneet kasvattamaan pilviliiketoimintaansa. Markkinoiden ykkönen on Amazon Web Services.
Finboldin keräämän datan perusteella AWS:n osuus pilviinfrastruktuurin palveluntarjoajista on 33 prosenttia. Toiseksi sijoittuu Microsoftin Azure-alusta 21 prosentin osuudella, jota seuraa Google Cloud 10 prosentin osuudella. Huolimatta siitä, että Google ja Microsoft ovat nousseet merkittäviksi toimijoiksi pilvipalvelujen alalla, niiden yhdistetty markkinaosuus on edelleen AWS:ää pienempi.
Kolmen suuren takana kiinalainen Alibaba Cloud on neljänneksi suurin palveluntarjoaja 6 prosentin osuudellaan. IBM Cloudin osuus on 4, Salesforcen ja Tencentin kolme sekä Oraclen kaksi prosenttia.
Vaikka AWS:llä on vakaa johto kilpailijoihinsa nähden, Microsoft ja Google ovat kuromassa kiinni koneoppimiseen ja tekoälyohjelmiin liittyvien nopeutuneiden innovaatioiden ansiosta. Erityisesti AWS:n katsotaan olevan jäljessä tekoälyn hyödyntämisessa, joka on keskeinen tekijä pilvilaskennassa.






















