Qualcommin osuus matkapuhelinten kantataajuuspiireistä on edelleen huima. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön osuus markkinoista oli 66 prosenttia. Listan kakkonen on taiwanilainen Mediatek, jonka markkinaosuus on 15 prosenttia.
Viiden suurimman kännykkäpiirien valmistajan listan täydentävät Spreadtrum, Marvel ja Intel. Spreadtrum onnistui alkuvuoden aikana nousemaan ohi Intelin listan kolmospaikalla.
Strategy Analyticsin mukaan Intel tippui kolmen suurimman valmistajan listalta ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, koska sen 2g- ja 3g-modeemien toimitusmäärät putosivat alkuvuoden aikana merkittävästi. Nämä tuotteet ovat Intelillä pääasiassa Infineonilta ostetun liiketoiminnan perintöä.
Tutkimuslaitos kuitenkin uskoo, että Intelin uudet LTE-verkossa toimivat piirisarjat parantavat yhtiön tilannetta. Esimerkiksi 150 megabitin LTE-yhteyksiä tukevan XMM 7650 -piirisarjan uskotaan voittavan joitakin suunnitteluja myös suurten kännykkävalmistajien parissa.
Kantataajuuspiirien markkinat kasvoivat viime vuonna noin 18 miljardiin dollariin.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.