Tietoliikennealaa seuraava Light Reading raportoi, että Nokia on onnistunut kaappaamaan riveihinsä Derek Urbaniakin Ericssonilta. Urbaniak on vastannut Ericssonilla piirisuunnittelun johtamisesta kuuden ja puolen ajan.
Yritykset eivät ole asiaa kommentoineet. Urbaniak paljasti viime viikolla eronneensa Ericssonin palveluksesta (kuva Urbaniakin LinkedIn-päivityksestä), mutta hänkään ei kertonut mitään jatkosuunnitelmistaan. Jatkosuunnitelmat ovat selviämässä lähikuukausien aikana.
Ligth Readingin mukaan Urbaniak tulisi paikkaamaan Veijo Kontasta, joka on jäämässä myöhemmin tänä vuonna eläkkeelle Nokian piirisuunnittelun johdosta. Light Reading kertoo, että Kontas oli keskeisessä roolissa, kun Nokia käynnisti suunnittelutoimintojen uudistamisen vuonna 2019.
Nokia ajautui muutama vuosi sitten suuriin ongelmiin, kun Intel ei pystynyt toimittamaan sille 10 nanometrin prosessissa valmistettuja kantataajuusprosessoreita. Nokia joutui turvautumaan FPGA-piireihin, jotka ovat tehosyöppöjä eivätkä yhtä kustannustehokkaita kuin ASIC-piirit.
Tukiasemissa on tietysti käynnissä melkoinen arkkitehtuurien uusjako. Iso osa laskennasta siirtyy pilveen, jossa käytetään yleiskäyttöisiä palvelinprosessoreja. Pilven ulkopuolella moni uskoo räätälöityihin piiriratkaisuihin, joissa Nokian ReefShark-perhe on pystynyt pienentämään Ericssonilla ollutta etua.
Light Readingin juttu löytyy täältä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.