Englantilainen BAE Systems haluaa tehdä lentokoneen siivistä älykkäitä. Yhtiö kehittää älykästä ihoa, jonka ansiosta siipi monitoroisi omaa tilaansa ja ympäristöään jatkuvasti. Älykkäällä pinnalla varustettu lentokone olisi paljon nykyistä turvallisempi.
BAE:n teknologiakeskuksessa työstettävä älyiho koostuu tuhansista mikroantureista. Niiden avulla siipi tuottaisi lentokoneen järjestelmille tietoa tuulen nopeudesta, lämpötilasta, siiven fyysisestä rasituksesta ja liikkeestä merkittävästi nykyisiä ratkaisuja tarkemmin.
Anturi-iho pystyisi raportoimaan esimerkiksi siiven pinnan vaurioista selvästi aikaisemmin, kun nykyisillä tarkistusmenetelmillä on mahdollista. BAE:n mukaan anturit ovat kuin "älypölyä" siiven pinnalla. Niillä on oma erillinen virtalähteensä.
Anturikalvo olisi niin ohut, että sitä voisi istuttaa siiven pintaan spray-maalaamalla. Niinpä tekniikka voitaisiin tuoda myös nykyisiin lentokoneisiin kohtuullisin kustannuksin.
Idea perustuu BAE:n tutkijan Lydia Hyden omaan innovaatioon. Koatonaan pyykkiä pestessään Hyde tajusi, että pesukoneen ylikuumenemisen voi estää lämpötila-anturilla. Samaa ideaa voisi hyödyntää lentokoneessa, mikäli anturi saataisiin toteutettua tarpeeksi pienikokoisena.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.