
Suomalaiset organisaatiot joutuvat elokuussa keskimäärin 1 027 kyberhyökkäyksen kohteeksi viikoittain, kertoo tietoturvayritys Check Pointin tutkimuslaitoksen tuore kyberturvallisuusraportti. Määrä on kuusi prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.
Euroopassa hyökkäykset kasvoivat keskimäärin 13 prosenttia, ja maailmanlaajuisesti organisaatiot kohtasivat lähes 2 000 hyökkäystä viikossa. Eniten iskuja kohdistui Afrikan organisaatioihin, jotka joutuivat keskimäärin yli 3 200 hyökkäyksen kohteeksi.
Koulutusalan organisaatiot olivat selvästi suurimmassa vaarassa: niihin kohdistui yli 4 000 hyökkäystä viikossa, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Teleoperaattorit joutuivat lähes 3 000 viikoittaisen hyökkäyksen kohteeksi (+28 %). Maatalouteen kohdistuneet hyökkäykset kasvoivat peräti 101 prosenttia, mikä kertoo rikollisten kiinnostuksesta toimitusketjujen ja ruokaturvan heikentämiseen.
Elokuussa raportoitiin 531 kiristyshaittaohjelmatapausta maailmalla, 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli puolet niistä kohdistui Yhdysvaltoihin. Eniten kärsivät valmistava teollisuus, liiketoimintapalvelut sekä rakennus- ja suunnitteluala.
Check Point Researchin tutkimuspäällikkö Omer Dembinsky painottaa, että hyökkäysten kohteiksi valikoituvat alat, joiden häiriöt vaikuttavat suoraan yhteiskunnan toimivuuteen.
- Kun kiristyshaittaohjelmat lisääntyvät ja tekoäly nopeuttaa hyökkäyksiä, ainoa kestävä tie eteenpäin on ennaltaehkäisyyn perustuva, tekoälyllä vahvistettu strategia. Organisaatioiden on siirryttävä pelkästä havaitsemisesta reaaliaikaiseen estoon, Dembinsky sanoo.





















