Google valmistelee parhaillaan omien sanojensa mukaan suurinta uudistusta Android-käyttöjärjestelmään sitten alustan lanseeraamisen. Yhtiöllä on kuitenkin edessään vielä paljon töitä, sillä testiversio Andrdoi L:stä on osoittautunut bugiseksi ja erittäin hitaaksi.
SamMobile-niminen testaaja on ajanut uutta Androidia Samsung Galaxy S5:lla. Hänen mukaansa käyttöjärjestelmässä on palon toimimattomia osia eli bugeja. Lisäksi se on ”hidas kuin kilpikonna” eli suomalaisittain vertaus etanaan lienee kohdallaan.
Samsungin puhelimissa on yhtiön oma TouchWix-käyttöliittymä ja vaikka monet sovellukset on koodattu Googlen uusien suuntaviivojen mukaisesti, käyttöliittymä on ainakin vielä liian hidas jaettavaksi.
Android L:ssä on tuotu uusia ominaisuuksia esimerkiksi lukitusnäyttöön, ilmoituspalkkiin ja sovellusten animaatioon. Kyse on ennen kaikkea visuaalisesta trimmauksesta, vaikka Android toimiikin jatkossa uudella ART-virtuaalikoneella ja tukee myös 64-bittisiä prosessoreja.
Tämänhetkisten tietojen mukaan Android L - nimi saattaa tulla Lollipopista - tulee viralliseen jakeluun marraskuun alussa. Sillä voidaan päivittää ainakin monen Android-laitteita valmistavan yrityksen lippulaivamallit.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.