Googlen älykelloihin ja muuhun päällepuettavaan elektroniikkaan kehittämä Android Wear -alusta on saanut ensimmäisen suuren päivityksensä. Uusiin ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi GPS-tuki sekä mahdollisuus toistaa musiikkia ilman yhteyttä Android-älypuhelimeen.
Uudistukset ovat merkittäviä, sillä niiden avulla Android-älykelloista tulee entistä itsenäisempiä. Jatkossa esimerkiksi navigointi ja musiikin kuuntela onnistuu Android Wear -kellolla ilman älypuhelinta.
Päivityksen myötä Android-älykellosta tulee myös kunnollinen musiikkisoitin. Älykellon muistiin voidaan tallentaa musiikkia, jota voidaan kuunnella langattomien kuulokkeiden välityksellä.
Sonyn pian jakeluun tuleva Smartwatch 3 (kuvassa) on ensimmäinen Android Wearia laajasti hyödyntävä laite. Se on esimerkiksi ensimmäinen GPS-paikannusta tukeva älypuhelin. Musiikkia kellon sisuksiin sopii neljän gigatavun verran.