Qualcomm on esitellyt ja jo demonnutkin uutta kännykkäpiirisarjaansa, joka ensimmäisenä markkinoilla tukee LTE-määritysten luokan 10 päätelaiteyhteyksiä. Yhtiö lupaa, että 450 megabittiä sekunnissa dataa lataavat puhelimet tulevat markkinoille ensi vuonna.
Uusi Gobi 9x45 -piirisarja on ensimmäinen, joka osaa liittää kolme eri taajuuskanavaa yhdeksi linkiksi. Jos kaikki kanavat ovat 20-megahertsisiä, tulee dataa laitteeseen yhteensä 60 megahertsin levyistä putkea pitkin.
Uutta on sekin, että taajuusalueet voivat olla sekä aikajakoisia että taajuusjakoisia. Piirisarja myös tukee kaikkia tärkeimpiä RF-kaistoja sekä eri mobiilitekniikoita GSM:een asti.
Kun modeemi kykenee siirtämään dataa 450 megabitin sekuntivauhdilla, herää välittömästi kysymys tällaisen piirisarjan tehonkulutuksesta. Qualcomm ei anna tarkkoja kulutuslukemia, mutta sanoo että aiempaan 9x25-piirisarjaan verrattuna tehonkulutus putoaa 40 prosenttia alhaisemmaksi. Tämä perustuu pitkälti siihen, että piirisarja valmistetaan 20 nanometrin prosessissa.
Tällä hetkellä markkinoiden nopeimmat puhelimet tukevat LTE:n luokan 6 päätelaitemäärityksiä, joissa dataa voidaan tuoda verkosta 2x20 megahertsin linkissä. Tällöin maksimidatanopeus on 300 megabittiä sekunnissa.
Qualcommin uutuus parantaa vieläkin enemmän datanopeutta verkkoon päin, sillä e tukee uplink-yhteyttä kahdella 20 megahertsin kanavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kuvia ja videoita voi ladata verkkoon 100 megabitin sekuntinopeudella.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.