Päättyvä vuosi on ollut merkittävä linuxin kannalta. Alustaa on pidetty erittäin tietoturvallisena, mutta vastikään Kaspersky Lab ilmoitti, että Turla-troijalainen oli löydetty myös linuxilta.
Turla, joka tunnetaan myös nimellä Snake on Kasperskyn mukaan vanha troijalainen, joka tähän asti on aina kirjoitettu Windowsille, joko 32- tai 64-bittiselle. Nyt löydetty Turlan on ensimmäinen linux-järjestelmiä vastaan koodattu.
Turla perustuu avoimen koodin takaoviohjelmaan cd00r. Turla kuuntelee verkkoliikennettä ja antaa kaappaajalle mahdollisuuden ajaa komentoja saastuneessa järjestelmässä.
Huolestuttavaa on se, että linux-Turla ei vaadi juuritason oikeuksia toimiakseen. Yleensä kaikki operaatiot linuxissa vaativat root-oikeuksia, mikä on tehnyt siitä huomattavasti Windowsia turvallisemman alustan.
Turla kykenee myös piiloutumaan verkkoanalyysityökaluilta, joten sen löytyminen on hankalaa. Kasperskyn mukaan löydetty Turla oli ollut piilossa linux-koneessa jo vuosia.
Peruskäyttäjäle Turla ei ole riski. Isompi vaikutus on sillä, että troijalaisia voi koodata myös linuxille. Ja verkkorikolliset tietävät tämän.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.