Curie on Intelin erikoisimpia tuotteita pitkään aikaan. Quark-järjestelmäiiriin pohjaava alusta on napin kokoinen ja muotoinen. Kyse on prosessorijätin ensimmäisestä päällepuettaviin laitteisiin räätälöidystä tuotteesta.
Intel on saanut nappinsa sisälle paljon tavaraa. 32-bittisen mikro-ohjaimen lisäksi sirulla on 384 kilotavua flash-muistia, 80 kilotavua SRAM-muistia, eleitä ja ohjauksia tunnistava DSP-piiri, bluetooth-radio, kuuden vapausasteen kiihtyvyys- ja liikeanturi sekä latauksen tehonhallintapiiri.
Laitekehittäjille Intel tarjoaa avoimeen alustaan pohjaavaa reaaliaikakäyttöjärjestelmää sekä valmiita sovelluksia päällepuettavien laitteiden kehitykseen. Sovellukset sisältävät sekä Curiella ajettavan että älypuhelimeen asennettavan osuuden.
Intelin piiri voi olla markkinoiden pisimmälle viety valmis piiriratkaisu. Sen haittana on aikataulu. Intel lupailee Curieta toimituksiin vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, joten se antaa monille mikro-ohjainvalmistajille - erityisesti ARM-piireille - aika paljon etumatkaa.