Suomen messujen lokakuun alussa järjestämän Teknologia 13 -tapahtuman ilmapiiri muuttui tuoreiden Nokia-uutisten takia kertaheitolla. Elektroniikan ja automaation uutuuksia esitellään ensimmäistä kertaa Suomessa, josta matkapuhelinliiketoiminta on käytännössä täysin hävinnyt.
Tämä ei voi olla vaikuttamatta esimerkiksi Elektroniikkainsinöörien seura EIS:n järjestämän ECT Forumin key-note -puheenvuoroihin. Foorumin puhujina ovat tiistaina 1.10. Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä ja Nokian muotoilusta vielä eilen vastannut Marko Ahtisaari, keskiviikkona puolestaan Mikko Terho Huaweilta ja Mika Vehviläinen Cargotecilta.
Kun kaikilla puhujilla on joko Nokia- tai muu kännykkätausta, puheenvuoroja voi odottaa erittäin kiinnostuneena. Mitä puhujat sanovat kännykkä-Nokian jälkeisestä Suomesta? Mitä tulee tapahtumaan suomalaiselle innovaatiolle? Mihin meidän pitäisi jatkossa panostaa?
Kolmipäiväiseen Teknologia 13 -kokonaisuuteen kuuluvat ammattimessut Automaatio, Elkom, Hydrauliikka & Pneumatiikka ja MecaTec. Messuilla jaetaan toisen kerran Suomen Automaatioseuran Eläköön Automaatio! -palkinto. 7000 euron palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Automaatiopalkinnon voittajan valitsee toimikunta, johon kuuluvat Suomen Automaatioseuran puheenjohtaja, Metso Automationin kehitysjohtaja Harri Happonen, Fortum Power and Heat Oy:n suunnittelupäällikkö Mika Lehtonen, Konecranesin vanhempi suunnittelija Lasse Eriksson sekä Suomen Messujen myyntiryhmäpäällikkö Riikka Telin.
Ensimmäinen Eläköön automaatio! -palkinto myönnettiin vuonna 2011 Neste Jacobs Oy:n työryhmälle menestyksellisen NAPCON (NesteJacobs Advanced ProcessControl) -ohjelmiston kehitystyöstä.
EIS järjestää messuilla koko keskiviikon kestävän Wärkkäyskisan, jossa opiskelijajoukkueet yrittävät rakentaa Arduino Uno -alustalle parhaimman wau-efektin tuovan laitteen. Kilpailun voi ilmoittautua vielä syyskuun loppuun asti. Kilpailusarjoja on kaksi: korkeakoulut ja ammattikorkeakoulut sekä lukiot ja ammattikoulut. Tuomaristo jakaa palkinnot sijoituksen ja suoritustason mukaisesti. 5000 euron palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Lisätietoja ja kilpailun säännöt löytyvät EIS:n nettisivuilta.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.