Kun Intel esitteli uuden Broadwell-mikroarkkitehtuurinsa, sitä ei alkuvaiheessa tuotu pöytäkoneisiin ollenkaan. Nyt Intelin johtoon kuuluva, pöytäkoneiden prosessoreista vastaava Kirk Skaugen on myöntänyt, että kyse oli kokeilusta, joka meni mönkään.
Skaugen kertoi näkemyksensä Citibankin teknologiakonferenssissa. Hänen mukaansa päätös uusia pöytäkoneprosessorit vasta Haswell-päivityksessä säästi kyllä rahaa tutkimuksessa, mutta vaikutti selvästi Intelin pöytäkoneprosessorien myyntiin.
Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Intelin pöytäkoneprosessorien myynti kutistui 16 prosenttia vuodentakaisesta ja toisella neljänneksellä vieläkin jyrkemmin eli 22 prosenttia. Kun Intelin pöytäkonebisnes on vuositasolla noin 10 miljardin dollarin luokkaa, aiheutti Broadwell-virhe ainakin satojen miljoonien dollarien tappiot.
Osaltaan ongelmia aiheutti myös Broadwellin ajoitus markkinoilla. Windows XP:n tuen päättyminen toi piristysruiskeen PC-myyntiin, kuten viime vuonna nähtiin. Kun tämä piristysruiske oli ohi, ihmisille ei ollut oikein syytä päivittää tornimallisia koneitaan, kun niihin ei ollut saatavilla uutta suoritinsukupolvea.
Intel lienee ottanut Broadwellista opikseen ja jatkossa pöytäkoneiden suorittimet uusitaan vuosittain. Ainakin näin tehdään uusien Skylake-piirien ja niiden ensi vuonna markkinoille tuotavien kehitysversioiden kanssa.
TILAA UUTISKIRJE JA VOITA DELL XPS 13 -KANNETTAVA
Tilaa Elektroniikkalehden uutiskirje ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa Dellin huippulaadukkaan kannettavan XPS 13 -tietokoneen. Kampanja jatkuu Teknologia15-messujen päätöspäivään eli 8.10.2015 asti, jolloin voittaja on selvillä.
Tilaaminen onnistuu tästä.


















Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
