Nokia Solutions and Networks sanoo saaneensa valmiiksi laboratoriotestit, joissa sen uutta Liquid Applications -konseptia testattiin. Korealaisen SK Telecomin kanssa tehty testi osoitti, että sovellukset toimivat LTE-verkossa.
NSN esitteli helmikuussa Barcelonan Mobile World Congressissa uuden sovelluskonseptinsa, jossa sovelluksia ajetaan paikallisesti uudella RACS-palvelimella (Radio Applications Cloud Server). Tältä palvelimelta käyttäjälle voidaan ladata esimerkiksi uutis- tai mainossisältöä, joka liittyy suoraan siihen osaan verkkoa, jossa käyttäjä on.
Iso innovaatio konseptissa liittyy siihen, että tukiaseman radiotieto saadaan sovelluksen käyttöön. Sovellukselle välitetään käyttäjän solun id-tieto. Tällöin sovelluksesta saadaan aidosti paikka- tai kontekstitietoinen.
Tällä hetkellä esimerkiksi mobiilivideoita ladataan älypuhelimeen netistä. Mikäli sovellus ja sen vaatima data olisi lähempänä käyttäjää, ei sovelluksen käytössä ilmenisi nykyään niin tyypillisä viiveitä ja hidastuksia.
Liquid Applications -palvelin asennettiin SK Telecomin laboratorioon kesäkuun lopulla. Testettavana oli kolme sovellusta: mobiilimainonta, lisätty todellisuus ja sovellusten siirtäminen.
NSN:n mukaan testit osoittavat, että verkon reunalle siirtyvä prosessointi todella parantaa ja henkilökohtaistaa mobiilikokemusta. Nyt NSN ja SK Telecom miettivät jo Liquid Applications -tekniikan hyödyntämistä korealaisoperaattorin kaupallisessa LTE-verkossa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.