Historiansa ensimmäisen yritysoston tekevä Supercell luottaa pienten itsenäisten kehitystiimien filosofiaan myös Frogmindissa. Supercell on ostanut 51 prosentin omistusosuuden helsinkiläisestä peliyrityksestä Frogmindista.
Yrityskaupan arvo on seitsemän miljoonaa euroa. Vuonna 2012 perustettu Frogmind jatkaa itsenäisenä pelinkehittäjänä.
Tekesillä startupien rahoituksesta vastaava johtaja Jukka Häyrynen on innoissaan tällaisista positiivisista yrityskauppauutisista. - Yrityskaupoissa on monia hyviä puolia. Kasvavat markkinointi- ja myyntiresurssit, kanavat markkinoille sekä osaamistaso yhdistyvät innovatiivisiin intohimolla kehitettyihin tuotteisiin. Tämän kaltaisille yhdistelmille on hyvä rakentaa yritysten tulevaisuutta ja Tekes tukee parhaansa mukaan tällaista kehitystä, Häyrynen jatkaa
Tekesiltä saatu tuotekehityslaina oli Supercellille tärkeä yrityksen ottaessa ensiaskelia vuonna 2010. Tekesin rahoitus on auttanut muun muassa vuoden 2013 parhaan iPad-pelin palkinnon Badlands-pelillään voittanutta Frogmindia tuotekehityksessä ja brändinrakennuksessa.





















