Eduskunnan oikeusasiamies on saanut valmiiksi JUKOn tekemän kantelun, jonka mukaan Business Finlandin toimintatavat eivät täyty perustuslain 124. pykälän vaatimuksia. Pallo on nyt elinkeinoministeriöllä, jonka täytyy seuraavaksi ilmoittaa, mihin toimiin asiassa ryhdytään.
Valtioneuvoston päätöksellä Tekes ja Finpro yhdistettiin vuoden 2018 lopussa Business Finlandiksi. Sen toiminta on jaettu rahoituskeskukseksi (mitä vastaa entinen Tekes) ja sen ohjauksessa olevaksi osakeyhtiöksi.
JUKOn kantelun mukaan rahoituskeskus on siirtänyt julkisia hallintotehtäviä yhtiöön perustuslain 124 §:n vastaisesti eli ilman, että vuoden 2018 alusta siirrettävistä julkisista hallintotehtävistä olisi säädetty lailla tai lain nojalla.
Käytännössä kyse on siitä, ovatko rahoituspäätösten tekemiset julkisia hallintotehtäviä vai eivät. Uuden organisaation muodostamisessa ei ole myöskään tarkasteltu sitä, onko jonkun tehtävän siirtäminen uuteen osakeyhtiöön tarkoituksenmukaista.
Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisussa todetaan, ettei Business Finlandin nykyinen malli täytyä perustuslain 124. pykälää. Suurin ongelma on se, että rahoituspäätösten valmistelu on siirtynyt Business Finland Oy:lle, vaikka ne pitäisi tehdä ”vanhassa” Tekesissä itsenäisesti.
Valtioneuvoston valmistellessa uutta Business Finland -organisaatiota esillä oli myös koko organisaation muuttaminen osakeyhtiöksi tai julkiseksi virastoksi. Jälkimmäisen mallin katsottiin tekevän toiminnasta liian jäykkää, jolloin toiminnassa ei voitaisi riittävän nopeasti reagoida esimerkiksi markkinoiden vaatimiin muutoksiin tutkimusohjelmissa ja -hankkeissa.
Valittu rakenne on ollut ongelmallinen myös laissa määriteltyjen tehtävien ulkoistamisen kannalta. Perustuslakitulkinnoissa katsotaan pääsääntöisesti, ettei ulkoistettua palvelua voi edelleen ulkoistaa jollekin kolmannelle osapuolelle.
Elinkeinoministeriön tehtäväksi jää todennäköisesti määritellä Business Finlandin ja sen osien toimintavaltuudet ja tehtävät nykyistä tarkemmin, jotta perustuslainmukaisuus toteutuisi innovaatiokeskuksen jakaman julkisen tutkimusrahoituksen päätöksissä.
Pölösen ratkaisuun voi tutustua Oikeasasiamiehen verkkosivuilla.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





