HMD Global on tänään ollut otsikoissa kerrottuaan tehneensä viime vuonna 189 miljoonan euron tappiot. Positiivisempaa yrityksestä luo Counterpointresearchin tutkimus, jonka mukaan Nokia on paras Android-käyttöjärjestelmän päivittäjä.
Pari päivää sitten julkaistu tutkimus kertoo, että jo 96 prosenttia Nokia-älypuhelimista on saanut Android Pie -päivityksen. Nokia erottuu vertailussa selvästi edukseen myös suhteessa suurimpiin valmistajiin.
Tutkimuslaitos kehuu päivitystahdistaan vain Nokiaa. Kaikilla muilla on toivomisen varaa, erityisesti kun lippulaivapuhelin pidetään nyt käytössä keskimäärin 30 kuukautta eli 2,5 vuotta. Ajantasaiset päivitykset ovat keskeisiä laitteiden tietoturva kannalta.
Android Pie -päivitysvertailussa Samsung on toiseksi paras (89 prosenttia laitteista), Xiaomi kolmonen (84 prosenttia) ja Huawei neljäs (82 prosenttia). Näiden neljän jälkeen tulokset romahtavat, sillä Lenovon myynnissä olevista malleista vain 43 prosenttia on saanut Pie-päivityksen.
Yksi Nokian etu on hyvin puhdas Android-versio. Monilla muilla käyttöjärjestelmän päälle on toteutettu käyttöliittymäkerros, joka tietenkin hidastaa päivitysprosessia.






















